Palkkionmetsästäjät

Palkkionmetsästäjät ovat henkilöitä jotka palkataan yleensä joko nappaamaan tai tappamaan joku haluttu kohde. Joissain tapauksissa palkkionmetsästäjien tiedetään hankkineen toimeksiantajalleen myös esineitä tai harvinaisia aseita, mutta yleensä kuitenkin puhutaan elävistä kohteista. Salamurhien lisäksi palkkionmetsästäjät myös nappaavat etsintäkuulutettuja rikollisia ja keräävät näin Tasavallan tai muun virallisen tahon lupaamia palkkioita. Palkkionmetsästäjiä näkee toimimassa niin yksin kuin ryhmissäkin ja tiedetään myös muutamien liittoutuneen isommiksi järjestöiksi, joilla on omat sääntönsä ja toimintatapansa.

Yhteistä kaikille palkkionmetsästäjille on kuitenkin halu saada itselleen rahaa, mainetta ja kunniaa. Mitä kuuluisamman ja hankalamman kohteen siis onnistuu kaatamaan, sen enemmän saa kunnioitusta osakseen muilta palkkionmetsästäjiltä. Yleisesti jedin tappamisessa onnistuneita pidetäänkin kaikkein taitavampina, sillä vaikka jedin kaataminen teoriassa onnistuukin keltä tahansa, vaatii onnistuminen siltikin erittäin hyvää suunnitelmaa ja varustautumista.

Salakuljettajat

Salakuljettajat ovat pilotteja, jotka salakuljettavat mitä erilaisimpia tavaroita eri planeettojen välillä. Salakuljettajan aluksen kyydistä voi löytyä melkeinpä mitä vain aina huumeista ja eksoottisista eläimistä ihan tavallisiin käyttöesineisiin asti. Yleisesti ajatellaan, että salakuljettajan palveluksia tarvitaan vain laitonta rahtia kuljettaessa, mutta myös poliitikot, yritysjohtajat ja muut hyvin ansaitsevat saattavat toisinaan maksaa salakuljettajalle välttääkseen veroja tai muita maksuja. Crimson Eclipsen vallattua osan tunnetusta galaksista itselleen, ovat etenkin huttit viime aikoina käyttäneet salakuljettajien palveluksia, saadakseen kotiplaneetoilleen jäänyttä omaisuutta takaisin tai kuljettaakseen jotain niille jotka ovat ovat jääneet loukkuun Crimson Eclipsen hallitsemille planeetoille.

Poliitikot

Galaksissa on luonnollisesti monenlaisia hallitsijoita ja vallanpitäjiä, joten pelissä voi luonnollisesti pelata myös poliitikoilla. Koko Galaksia koskevista asioista päättää Galaktisen Tasavallan senaatti. Senaattia johtaa ylikansleri, joka on eräänlainen pääministeri ja hänen lisäkseen senaatti muodostuu senaattoreista jotka ovat kukin ikään kuin oman planeettansa kansanedustajia. Senaattoreilla voi myös olla useitakin avustajia, jotka auttavat muun muassa puheiden kirjoittamisessa ja erilaisiin edustustilaisuuksiin valmistaumisessa.

Senaatin jäsenet eivät kuitenkaan ole galaksin ainoat poliitikot, sillä heidän lisäkseen myös eri planeetoilla on omat hallitsijansa. On kuninkaita, kuningattaria, neuvonantajia ja monia muita jotka voivat vaikuttaa toimillaan yksittäisen planeetan tai jopa koko galaksin tapahtumiin. Halutessasi pelata erilaisia juonittelupelejä, voit siis hyvin tehdä peliin poliitikkohahmon. Salamurhat, selkäänpuukottamiset, ihmissuhdeskandaalit ja salaisuudet ovat poliitikkohahmon elämässä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Omat ryhmät

Pelissä on sallittua muodostaa myös pelaajien omia ryhmittymiä valmiina olevien lisäksi. Tähän mennessä peliin on luotu muun muassa avaruusrosvoista koostuva miehistö ja palkkionmetsästäjistä koostuva järjestö. Kaikki pelaajien itse kehittämät ryhmittymät ja järjestöt löydät foorumilta, ryhmittymille varatulta alueelta. Ryhmiin saa liittyä kuka tahansa ja mikäli jostain ryhmästä kohoaa mieleesi kysymyksiä ja haluat lisätietoja, voit halutessasi rekisteröityä foorumille ja kysyä lisää ryhmän luoneelta pelaajalta.

Jos haluat luoda oman ryhmän, sinun tulee kirjoittaa ryhmälle kuvaus, jonka lähetät foorumille kaikkien näkyviin. Ryhmiä ei erikseen hylätä tai hyväksytä samalla tavalla kuin hahmoja, mutta jos joku ryhmittymä kuitenkin herättää hämmennystä, saattaa ylläpito kysellä ryhmittymästä hieman tarkemmin. Alapuolella on pohja ryhmittymän kuvaukselle ja saman pohjan löytää varmuuden vuoksi myös foorumilta.

Nimi: Ryhmittymällä pitää olla nimi
Toiminta-alue: Toimiiko ryhmittymä vain Crimson Eclipsen alueella vai koko galaksissa?

Perustaja: Ryhmän perustaja. Mikäli perustaja on pelaajahahmo, laita mukaan myös linkki hahmon kuvaukseen.

Kuvaus: Vapaamuotoinen kuvaus ryhmittymästä. Keitä he ovat? Mikä heidän tavoitteensa on? Onko heillä jonkinlainen arvojärjestys? Onko heillä samanlaiset asut tai jotain muita ulkoisia tuntomerkkejä, jotka paljastavat että joku on ryhmän jäsen?

Arsenaali: Tässä kerrot mitä aseita, aluksia, droideja jne. ryhmällä on käytössään. Jos jokaisella jäsenellä on vain omat aseensa, sinun ei tarvitse ryhtyä listaamaan niitä vaan voit kirjoittaa, että jokainen vastaa omista aseistaan.

Jäsenmäärä: Kuinka monta jäsentä porukassa on kokonaisuudessaan, NPC:t mukaan laskettuina.

Johtaja: Järjestön tämän hetkinen johtaja. Jos johtajalla on kuvaus, laita myös linkki kuvaukseen.

Jäsenet: Luonnollisesti jos ryhmääsi liittyy tai on jo liittynyt pelaajien hahmoja, olisi suotavaa listata jäsenet tässä kohtaa. Muista myös laittaa hahmojen nimiin linkit hahmokuvauksiin.