Aseet ja muu teknologia

Koska pelimaailma sijoittuu kaukaiseen galaksiin, josta löytyy meitä kehittyneempää teknologiaa, hahmojen käyttämät aseet ja muukin teknologia luonnollisesti hieman poikkeaa siitä mihin me olemme tottuneet. Kaikkea Star Warsin maailmaan liittyvää teknologiaa, emme millään pysty esittelemään tässä lyhyesti, mutta olemme koonneet kuitenkin tärkeimmät asiat yhteen.

Sädeaseet

Kuten meidänkin maailmastamme, myös pelissä käytetään kiväärejä, pistooleita ja muita vastaavia aseita. Muotoilultaan nämä aseet eivät välttämättä poikkea kovinkaan suuresti meidän nykyisistä aseistamme, mutta tavallisten luotien sijaan aseet ampuvat lasersäteitä, jotka osuessaan menevät yleensä elävästä olennosta läpi ja kiinteämpään esteeseen kuten metalliin osuessaan jättävät jälkeensä punahehkuisen reiän. Sädeaseiden lisäksi on olemassa myös kanuunoita ja muuta raskaampaan tulitukseen tarkoitettua aseistusta. Näiden tappavien aseiden lisäksi on saatavana myös pelkkään tainnutukseen tarkoitettuja aseita.

Pelin kannalta ei yleensä ole tarpeen tietää aseiden malleja, mutta kiinnostuneet voivat kuitenkin halutessaan selata olemassaolevia eri aseita Wookiepedian sädeaselistalta taikka asetyyppien listauksesta.

Terä-aseet

Sädeaseiden sijaan, hahmot voivat halutessaan myös turvautua perinteisempiin terä-aseisiin, jotkka yleensä ovat ihan tavallisia ja samanlaisia kuin meidänkin terä-aseemme. Jotkin lajit kuten nagait jopa suosivat terä-aseita muiden ylitse kulttuurinsa vuoksi. Myös terä-aseita saa kuitenkin myös vaarallisempina versioina eli vibroaseina. Esimerkiksi vibrokirveestä puhuttaessa tarkoitetaan kirvestä, jonka iskuvoiman vahvistamiseksi aseeseen on viritetty voimanlähde joka saa terän värisemään niin että ase tuottaa enemmän vahinkoa. Kaikkia terä-aseita on siis saatavana myös vibroaseiden muodossa.

Valosapelit

Valosapeli on miekkaa muistuttava ase, jossa on yleensä vain kahva. Napista säätämällä ase kuitenkin käynnistyy ja kahvasta kohoaa esiin laserterä, joka pystyy leikkaamaan mitä tahansa, lukuun ottamatta joitain hyvin harvinaisia materiaaleja. Teoriassa kuka tahansa voi käyttää valosapelia, mutta ainoastaan jedit ja sithit kykenevät todella käyttämään aseen koko potentiaalia, johtuen heidän herkkyydestään Voimalle. Voiman avulla jedit ja sithit kykenevät paremmin havaitsemaan missä kohtaa aseen terä on, eivätkä vahingossa loukkaa itseään, kuten ei-voimaherkät yksilöt.

Valosapeleita on monen tyyppisiä, sillä jokainen jedi ja sith rakentaa oman valosapelinsa itse Voiman avulla. Joillakin on niin kutsuttu perusmalli eli yksi kahden käden sapeli, joillain taas on kaksi sapelia. Toisilla taas voi olla kaksiteräisiä sapeleita ja onpa historian kirjoissa ollut merkintöjä myös sapelista, jonka terä käyttäytyy ruoskan tavoin. Valosapelin tärkein osa on aseen sisällä oleva kristalli, jonka avulla aseen terä muodostuu. Jedit hankkivat kristallinsa yleensä erityisistä kristalliluolista, joista tunnetuimmat sijaitsevat, Ilum ja Dantooine -planeetoilla. Jedien aseissa näkeekin usein hyvin monenvärisiä valosapelin teriä, mutta yleisimmät ovat kuitenkin sininen ja vihreä.

Sithit kuitenkin joutuvat elämään piilossa eikä heidän näin ollen ole viisasta mennä etsimään kristallejaan samasta paikasta kuin jedit. Tämän vuoksi sithit luovat itse Voiman avulla synteettisiä kristalleja ja johtuen Voiman pimeän puolen vaikutuksesta sithien valosapelit ovat väriltään yleensä punaisia. Vain muutamilla poikkeustapauksilla, tiedetään olleen muun värisiä sapeleita johtuen joko siitä että he käyttävät toisinaan myös valoisaa puolta tai siitä että sith on yksinkertaisesti varastanut kristallinsa joltakulta surmaamaltaan jediltä.

Alukset

Aluksia on hyvin monenlaiseen eri käyttöön. Jotkut alukset ovat isoja armeijan käyttöön tarkoitettuja tähtihävittäjiä, joihin mahtuu kerralla tuhansia ihmisiä ja kalustoa. On planeettojen välillä matkustavia risteilijöitä joihin mahtuu satoja turisteja ja on myös pieniä vain muutaman hengen miehistön käyttöön tarkoitettuja rahtialuksia. Eikä sovi unohtaa myöskään planeetan pinnalla kulkemiseen tarkoitettuja kulkuneuvoja, kuten erikokoisia kiitureita, joista osa on verrattavissa meidän autoihimme ja osa taas yhden hengen ajettaviin moottoripyöriin. Yhteistä kaikille alustyypeille kuitenkin on, että ne eivät kulje pyörien päällä, vaan ilmassa. Mallien ja pohjapiirustusten tietäminen ei ole pelin kannalta pakollista, mutta halukkaat voivat kuitenkin kulkuneuvoistakin löytää lisää tietoa Wookiepedian listalta.