Pelimaailma

Pelimme perustuu Star Wars elokuviin ja kirjoihin, joten pelimaailmana toimii luonnollisesti sarjasta tuttu kaukainen galaksi. Galaksiin mahtuu lukemattomia erilaisia planeettoja, joista foorumialueiksi on voitu valita vain hyvin pieni osa. Mukana on luonnollisesti monia elokuvista tuttuja ympäristöjä, mutta niiden lisäksi myös planeettoja, joita ei elokuvissa ole nähty. Vaikka haluamaasi paikka ei olisikaan pelialueena, foorumilla on oma alueensa myös ulkopuolelle jätettyjä planeettoja varten. Jos jokin planeetta osoittautuu oikein suosituksi, voidaan se myöhemmin lisätä myös omaksi pelialueekseen. Kiinnostuneet voivat halutessaan selata Wookiepedian planeettalistausta, mikäli tuntuu, että mikään pelialueeksi valituista planeetoista ei sovi pelin tapahtumaympäristöksi.

Koska pelin pääjuoni pyörii hyvin tiiviisti erilaisten isompien ryhmittymien välisten kahinoiden ympärillä, on galaksi jaettu peliä varten kolmeen alueeseen. Alla olevaan karttaan, punaisella merkityt alueet kuuluvat tällä hetkellä Crimson Eclipsen hallintaan. Vihreällä merkitty alue, taas kuuluu hutteille. Kaikki muut osat galaksista puolestaan kuuluu Tasavallan alueisiin. Aluejaot voivat kuitenkin helposti muuttua Crimson Eclipsen pyrkiessä ajamaan omia tarkoitusperiään eteenpäin.