Sivu 2/3

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ma Huhti 18, 2016 10:07 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Nuori jedi kuunteli tarkkaan jälleen vanhempansa neuoa. Oli totta, että Sansa luotti liikaa Voimaan ja vaistoihinsa eikä puhdas järkevä selitys joskus ollut hallussa, niimpä tämän nuorukaisen piti opetella logiikkaa.
"Tämä oli jo ihme kun sain jo sellaisen, yleensä en saa niitä kuin harvoin. Moni sanoo, että olen vahva Voimassa, mutta, että luotan liikaa siihen, kuten sanoit. Minulla on vielä paljon opittavaa ja myönnän sen." Sansa sanoi rehellisesti ja alkoi etsiä mestarin mainitsemaa kulkuneuoa, jolla tämä olisi voinut tulla.

"Uskon, että hän jätti kulkuneuonsa johonkin paikalle mistä se ei näy kameroihin, johonkin ehkä toisen, isomman aluksen taakse tai vaikka..." Togruta ei keksinyt juuri sillä hetkellä lisää sanottavaa kunnes keksi uuden tavan tulla sisään: "Voi myös olla, että tunkeilija on tullut salamatkustajana jonkun jedin aluksessa ja päässyt tällä tavoin sisälle." Sansa ajatteli ja jatkoi etsimistä, mutta vilkuili välillä mitä mestari Neir teki oppiakseen uutta, sillä jo katsomalla pystyi oppimaan paljon. Olihan tämäkin oppinut useamman hyökkäysliikkeen taistelussa pelkän katselun avulla.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ti Huhti 19, 2016 7:12 pm
Kirjoittaja Southpaw
"Sekin on mahdollista. Mutta luulen, että tunkeilijamme kulkuneuvo taisi löytyä", mestari Neir totesi rauhallisesti, päästessään lopulta havaitsemansa kiiturin viereen. Hän ei ollut mikään asiantuntija alusten ja kiitureiden suhteen, mutta jopa hänen vähäisellä asiantuntemuksellaan pystyi näkemään, että tämä kiituri ei ollut samaa mallia kuin jeditemppelin omat kiiturit. Lisäksi siitä näki yhdellä vilkaisulla, että sitä oli viritelty ja tuunattu muutenkin, jotta moottorista sai kaikki mahdolliset tehot irti.
"Katsotaanpa mitä saamme rekisterinumeron avulla selville", Kida sanoi seuraavaksi ja otti taskustaan esiin pienen datapäätteen, jota näpytteli jonkin aikaa ja syötti sitten numeron hakukenttään. Kun tiedot lopulta ilmestyivät näytölle, hän kohotti hieman ihmetellen kulmiaan.
"Tunkeilijamme taitaa olla Telokselta, sillä kiituri on rekisteröity jonkun siellä toimivan kasinon nimiin...", Kida totesi ja käänsi sitten datapäätettä niin että myös Sansa voisi halutessaan katsoa. Vaikka vaikuttikin tämän perusteella siltä, että heidän tunkeilijansa oli Telokselta, Kida ei silti voinut olla miettimättä oliko kiituri varastettu vai ei. Toki kiituria ei ollut ilmoitettu tietojen mukaan varastetuksi, mutta mitä tekemistä jonkun Teloslaisen baarin työntekijällä olisi ollut jeditemppeliin?

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ti Huhti 19, 2016 7:32 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Sansa vilkaisi jedimestarin näyttämää datapäätettä, josta togruta tajusi juuri ja juuri jotain. Hyvä kun tunnisti, että mikä kulkuneuo se oli, tämä ei ollut nimittäin lentäjätyyppiä, ei todellakaan, sillä tyttö vihasi lentämistä, tai ei oikeastaan sitä lentämistä vaan sitä korkeutta.
"Baarin työntekiä Jeditemppelissä? Mitä asiaa tällä on tänne, jäikö lasku maksamatta..?" Togrutatyttö sanoi vitsikkäästi, muttei kehdannut näyttää tätä vitsikästä puolta itsestään tässä tilanteessa. "Olisiko palkkion perässä? Joskus kuulee, että ihan muutkin kuin palkkionmetsästäjät menevät tyhmiin tempauksiin rikastumisen perässä. Kiituri voi kuitenkin olla varastettu." Sansa katsoi mestaria ja mietti, että mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. "Jäämmekö tähän väijymään jos tunkeilija tulisi samaan paikkaan mistä lähtikin vai jotain muuta?" Togruta kysyi vielä kääntäen päätään lekut heiluen. Ihan kuin tämä olisi kuullut kolahduksen tai jotain, erittäin hennon pieniäänisen kolahduksen, mutta tämä epäili, että kuvitteli, koska jälleen tämän seikkailunhimo oli kiehua yli.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ti Huhti 19, 2016 9:43 pm
Kirjoittaja Southpaw
Kida hymähti hieman huvittuneena Sansan sutkautukselle. Vaikka kysymys selvästi oli tarkoitettu vitsiksi, herätti Teloslaisen baarin kiituri silti kysymyksiä. Lopulta Sansan ehdottaessa, että kyse oli jonkin palkkion perässä olevasta henkilöstä, Kida nyökkäsi miettivän näköisenä.
"Se on mahdollista. Ei loppujen lopuksi ole kovinkaan epätavallista, että palkkionmetsästäjillä on muita tulonlähteitä silloin kun palkkiorintamalla on hiljaisempaa", Kida sanoi. Hän ei kuitenkaan halunnut kiirehtiä mihinkään vedenpitäviin päätelmiin vielä, ennen kuin he todella saisivat tunkeilijansa kiinni.
"Väijymään? Ei suinkaan. Vaikka mestari Katarn ja hänen padawaninsa ovatkin jo käymässä sisätiloja läpi, meidän ei ole viisasta jäädä aloillemme. Sekin on mahdollista, että tunkeilija on vain tullut tällä kiiturilla ja hänellä onkin toinen kulkuneuvo muualla odottamassa pakoa", Kida vastasi Sansan kysymykseen ja alkoi puhuessaan kaivaa jotain varustevyöltään.
"Mutta koska emme voi tietää sitä varmasti, laitetaan kiituriin kuitenkin jäljityslaite. Emme voi jättää tätä löytöä huomioimatta kokonaan vaikka emme jääkään nyt väijyksiin", nautolan jatkoi silmää iskien ja näytti varustevyönsä kätköistä ottamaansa pientä napin kokoista metallilaattaa. Aktivoituaan laitteen sen pällä olevasta pienestä napista, Kida sujautti laitteen kiiturin alapuolelle, missä se tarttui sopivasti bensatakkiin, kiitos laitteen pohjassa olevan magneetin, joka saisi sen pysymään paikallaan jäljityksen ajan.
"Ainoa sisäänkäynti tältä tasanteelta temppeliin on tuo ovi, joten ei kun sisälle ja miettimään mitä tunkeilija voisi täältä haluta. Temppelissä on loppujen lopuksi useitakin kohteita, joista saisi varmasti sievoisen palkkion mustassa pörssissä", Kida sanoi ja asteli ovelle joka aukesi automaattisesti heidän edeltään. Katsoessaan hetken edessään leviävää käytävää, Kida luotti Voiman ohjaukseen ja lähti kävelemään käytävää pitkin kohti sen toista päätä. Jotenkin hän oli varma siitä, että tunkeilija oli edennyt aivan käytävän päähän asti tällä osuudella, joten hän päätti olla tuhlaamatta aikaa tutkimalla käytävän varrella olevia huoneita.

***

Sillä välin Tinia oli ehtinyt vaakatasossa kulkevan putken toiseen päähän ja oli juuri lähdössä kiipeämään jälleen ylöspäin, kun kuuli hiljaisen piippauksen korvanapissaan.
"Jedit taitava olla perässäsi. Pidin sitä huoltotasannettasi silmällä ja siinä kävi kaksi jediä tutkimassa kiituriasi", Tacunin ääni varoitti. Tinia puri huultaan ja painoi yhteyslaitteessaan olevaa nappia kahdesti, kuitatakseen sen, että oli kuullut sanoman. Koska ääni kaikuisi ilmastointikanavassa varmasti kauas, ei hänen kannattaisi puhua täällä. Kuitattuaan Tacunin viestin vastaanotetuksi, nainen tarttui jälleen putken sisäreunan rakoihin ja lähti kiipeämään ylöspäin. Ei enää montaa kerrosta, kunnes hän olisi arkistossa. Päättäen kuitenkin pelata varman päälle, Tinia kiinnitti kiivetessään putken seinämään pari huomaamatonta, liiketunnistimella toimivaa kranaattia. Mikäli jedit seuraisivat häntä ilmastointikanavia pitkin, kranaattien aiheuttama räjähdys varoittaisi häntä ainakin takaa-ajajista. Tietenkin sillä oletuksella, että tämä yksinkertainen ansa edes toimisi jedeihin.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ti Huhti 19, 2016 10:22 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Nuori jedioppilas mietti tarkkaan mitä tunkeilija saattoi haluta, mutta sai päähänsä liian monta vaihtoehtoa tiedostoista valomiekkoihin. Jäätyään miettimään hetkeksi siihen kuitenkin togrutatyttö lähti mestari Neirin perään kun tämä lähti temppeliin päin. Sansa tunsi jalkojensa alla pientä väreilyä kun käveli käytävää pitkin, ihankuin Voima ohjaisi tätä tiettyihin suuntiin, kun tämä kääntyi pikkaisenkin väreily loppui, mutta kun palasi reitille väreily tuntui taas.
"Tunkeilia on varmasti mennyt tästä, muttei varmaankaan ole enää täällä. Veikkaan hänen päässeet jo vähän matkaa puoliväliin, mutta mistä hän on mennyt on sitten toinen juttu." Togruta sanoi. Victor katseli ympärilleen seuratessaan jedimestaria ja mietti yhäkin miksi tunkeilija oli tullut jeditemppeliin, mitä hän haki jeditemppelistä ja miksi? Rahako oli taas pelissä kuten yleensäkkin vai joku henkilökohtainen syy?

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ke Huhti 20, 2016 10:26 pm
Kirjoittaja Southpaw
[Pahoittelut vastauksen kestosta, pari päivää on nyt hieman kiireistä :D]

Päästyään käytävän päähän, nautolan pysähtyi miettivän näköisenä katsomaan kumpaankin suuntaan. Antaessaan Voiman ohjata itseään, hänellä tuntui olevan tarve päästä ylempiin kerroksiin, mutta miettiessään asiaa järjellä, mitä tunkeilija saattoi temppelin ylemmistä kerroksista haluta?
"Valosapelit ovat alamaailmassa haluttuja aseita, mutta jos tunkeilijamme tahtoisi sellaisen, tämä on huonoin paikka siihen. Jokainen jedi pitää valosapelinsa koko ajan lähettyvillä, joten hänen olisi lähes mahdoton saada asetta huomaamatta..." nautolan mietti ääneen.
"Valosapelien jälkeen houkuttelevimmat kohteet taitavat olla temppelin arkisto ja temppelin valvontahuone. Kummassakin paikassa säilytetään tietoja jotka voisivat olla väärissä käsissä hyvin vaarallisia. Eikä sovi unohtaa erilaisia historiallisia artefakteja joita temppelissä myös säilytetään", Kida päätti puheensa ja katseli miettivän näköisenä käytävää kuin koettaen päättää kumpaan suuntaan lähtisi.
"Tämä taitaa mennä arvailuksi joten mitä sanot? Tarkistetaanko ensin valvontahuone vai arkisto? Ne kaksi kannattaa varmasti tarkistaa ensin, sillä jokin varastettu saviruukku ei ole läheskään niin vakava juttu kuin vaikkapa arkistosta varastettu holokroni" Kida kysyi lopulta Sansalta. Häntä itseään Voima tuntui ohjaavan arkiston suuntaan, mutta häntä kiinnosti kuitenkin nähdä mitä Sansan vaistot sanoisivat ja kuinka paljon tämä luotti niihin.

Muutamia kerroksia ylempänä Tinia oli viimein päässyt arkiston tasolle ja silmäilikin nyt huonetta miettivän näköisenä pienen lattian rajassa olevan ritilän läpi. Vähän matkan päässä hänestä oli rivi tietokoneita, joiden kautta varmasti pääsi katsomaan erilaisia digitaaliseen muotoon tallennettuja tietoja. Hän olisi helposti voinut siirtää ritilän tieltään ja livahtaa huoneeseen päästäkseen käsiksi tietokoneisiin, mutta sillä hetkellä hänen ei ollut kuitenkaan turvallista tulla vielä esiin, sillä hieman kauempana koneista, kaksi hänelle tuntematonta ihmisjediä oli syventynyt puhumaan keskenään jotain. Hampaitaan kiristellen Tinia kuitenkin odotti ja toivoi hartaasti, että nuo kaksi jatkaisivat pian matkaansa. Nyt kun hänen perässään oltiin, hän ei olisi halunnut joutua odottamaan yhtään kauempaa kuin oli pakko.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Ke Huhti 20, 2016 11:16 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Sansa mietti tarkkaan miten pitäisi tehdä ja minne nämä menisivät. Oli kaksi suuntaa, kaksi paikkaa, jotka piti tarkistaa.
"Toinen voisi mennä arkistoon ja toinen valvontahuoneeseen? Mutta jos tunkeilija on yhä toisessa ja jos satun sinne en välttämättä pysty taistelemaan kokenutta taistelijaa vastaan, mutta luulen, ettei tämä ole hirveän kokenut, koska jätti amatöörimaisesti kiiturinsa näkyville eikä esimerkiksi tuhonnut sitä, jolloin todisteita ei olisi.", togruta sanoi ja ojensi kätensä suoraksi eteensä. Tämä sulki silmänsä ja tunsi väreilyä arkistolla päin. "Veikkaan kuitenkin arkistoa."

Hetken aikaa kesti kun jedimestari Neir ja Sansa Victor olivat arkistossa. Täälläkin kaikki tuntui normaalilta, mutta Voimassa tuntui suuri poikkeus, tunkeilija oli todennäköisesti täällä.
"Tunnen hänet, en kuitenkaan tiedä missä hän on...En ole vielä niin taitava jäljityksessä, että osaisin sanoa missä hän on.." Sansa sanoi hiljaa ja katseli ympärilleen. "Tiedän kumminkin, että hän on täällä, en vain tiedä onko hän lähellä vai kaukana, voi olla myös, että erehdyin..""

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: To Huhti 21, 2016 6:05 pm
Kirjoittaja Southpaw
Sansan ehdottaessa hajaantumista, Kida pudisti kieltävästi päätään. Padawan oli vielä nuori eikä siksi Kidan mielestä ollut vielä aivan valmis toimimaan omin päin vaikka vahva Voimassa olikin. Lisäksi oli myös syytä muistaa, että heillä oli apunaan mestari Katarn ja tämän padawan.
"Älä unohda, että emme etsi tunkeilijaa yksin. Meidän ei siis ole tarpeellista hajaantua tällä kertaa vaikka ehdotus toisenlaisessa tilanteessa olisikin hyvä", Kida sanoi silmää iskien ja painoi sitten ranteessaan olevan yhteyslaitteen nappia. Pyydettyään mestari Katarnia tarkistamaan valvomon, Kida kiinnitti huomionsa takaisin Sansaan samalla kun he lähtivät kävelemään arkistoon.
"Amatöörimäisesti? Ehei tyttöseni, olen kohtalaisen varma että tunkeilijamme ei ole amatööri. Hän kuitenkin jätti kiiturinsa piiloon niin ettei hän näkynyt kameroissa ja on vielä sen jälkeenkin onnistunut pysymään kameroilta näkymättömissä. Lisäksi kiituri olisi jäänyt minultakin huomaamatta ellen olisi tiennyt, että temppelissä ei käytetä sen mallisia kiitureita", Kida sanoi varmana asiastaan.
"Yritän siis sanoa, että tämä vieras tietää selkeästi mitä on tekemässä vaikka temppeliin murtautuminen vaikuttaakin typerältä. Älä siis aliarvioi häntä tai ketään muutakaan sen vuoksi, että olet itse vahva Voimassa. Siitä ei ole kauan kun erään padawanin mestari kuoli tehtävällä ihan tavallisten ihmisten käsissä", nautolan varoitti nuorta padawania, sillä tämän puheiden perusteella vaikutti selkeästi siltä, ettei tämä kokemattomuutensa vuoksi pitänyt tunkeilijaa kovinkaan suurena uhkana. Kun he lopulta pääsivät hissillä oikeaan kerrokseen ja pääsivät arkiston ovelle, Kida pysähtyi hetkeksi ovella katsomaan ympärilleen. Arkisto oli valtavan kokoinen hyllyjen ja harvinaisten esineiden täyttämä sali, jonka sisään olisi helposti mahtunut monta kymmentä rahtialusta jos huone olisi ollut tyhjä. Etsittävää pinta alaa siis riitti. Sansan huomautus omista jäljitystaidoistaan sai jedimestarin kuitenkin hymähtämään.
"Älä huoli, kukaan tuntemani jedi ei ole niin taitava jäljityksessä, että pystyisi Voiman avulla päättelemään tarkasti missä joku tai jokin on. Voima ohjaa meitä vain oikeaan suuntaan, ei anna valmiita vastauksia", Kida hymyili, mutta vakavoitui taas sen jälkeen.
"Mutta olet oikeassa että hän on täällä jossain, sillä minä tunnen sen myös. Arkisto on kuitenkin sen verran iso, että tässä kohtaa lienee parempi hajaantua kuten aiemmin ehdotit, jotta saamme paikan tutkittua läpikotaisin. Kai sinulla on yhteyslaite jotta voit ilmoittaa jos löydät jotakin?" Kida varmisti Sansalta.


Aivan arkiston toisessa päässä, Tinia oli seurannut kahta jediä aikansa ja lopulta nämä näyttivät olevan lähtemässä paikalta, palkkionmetsästäjän suureksi helpotukseksi.
"Oletko saanut droidin arkistoon?" nainen kuiskasi tuskin kuuluvasti yhteyslaitteeseensa.
"Olen, suljenko arkiston valvontakamerat?" Tacun varmisti.
"Sulje", Tinia vastasi lyhyesti. Kuullessaan lopulta Tacunin kuittaavan, että valvontakemrat olivat nyt pois päältä, nainen siirsi edessään olevaa ritilää äänettömästi sivuun ja kiemurreltuaan nopeasti ulos, hän kiirehti äänettömin askelin näkemiensä tietokoneiden luokse. Kyykistyen yhden tietokoneen viereen, Tinia avasi koneen kyljessä olevan luukun ja laittoi haittaohjelman sisältävän datasirun paikalleen. Hetkeen ei näkynyt mitään, mutta lopulta koneen näytöllä alkoi kuitenkin vilistä tekstiä, haittaohjelman alkaessa siirtyä koneelle ja turvatessa Tacunille pääsyn arkiston tietoihin. Toivoa sopi, että temppelistä lähteneiden oppilaiden tiedot löytyisivät tästä arkiston yleisestä osasta, eikä hänen tarvitsisi vaivata päätään ryhtymällä etsimään oikeat tiedot sisältävää holokronia kaikista näistä hyllyistä. Ja vaikka hän löytäisikin holokronin, hänellä ei olisi juuri mitään keinoa päästä sen tietoihin käsiksi, kiitos sen että useimmat holokronit aktivoituivat nimenomaan Voiman avulla. Tinian katsellessa koneen ruutua ja kuulostellessa ympäristöään lähestyvien jedien varalta, koneen ruudulla vierivä tekstiseinä lopulta pysähtyi ja varsinainen ohjelma alkoi latautua koneelle. Kaksi minuuttia ja homma olisi ohi. Sen jälkeen hän voisi häipyä ennen kuin jedit keksisivät missä hän oli.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: To Huhti 21, 2016 8:58 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Sansa nyökkäsi jedimestari Neirille tämän kysyttyä yhteyslaitteesta, sitten nämä hajaantuivat erisuuntiin arkistoa. Togruta kuuli pienen vaimean kolahduksen ja alkoi heti epäillä tämän olevan tunkeilija. Samantien tämä meni ääntä kohti empimättä ja varautuneesti kädet lähellä kahta valomiekkaa, jotka roikkuivat tämän vyötäröllä olevalla vyöllä. Tämä meni hyllyjen välistä ja katseli aina hyllyjen välit, muttei mitään näkynyt, kuitenkin näki jonkun varjon, joka meni nopeasti hänen ohitseen. Sansa piiloutui hiukan hyllyn taa ja seurasi hiljaa -ainakin yrittäen olla hiljaa- epäilyttävää varjoa. Kun tämä näki varjon lähteen ei tyttö tätä tuntetut vaan huomasi heti "vierailijan" olevan tunkeilija. Nuori tyttö laittoi kätensä lähemmäs ja painoi nappia ja puhui hiljaa toivoen, ettei tunkeilija kuulisi:
"Taisin löytää tunkeilijamme, hän on lataamassa jotain tiedostoja arkistosta. Yritän viivyttää häntä jonkin aikaa kunnes pääset paikalle, mestari Neir."

Hetken aikaa Sansa tarkkaili tunkeilijaa ja sitten yritti kuunnella mitä tämä sanoi tietokoneen ääressä puhuessaan kai lähettimen kautta. Hiljaa tämä yritti hiipiä tunkeilijan taakse, sytytti toisen valomiekkansa ja osoitti tällä tunkeilijaa.
"Nyt kannattaa pysyä paikallaa, tunkeilia. Kädet niskan taakse." Sansa sanoi ja piti valkeana loistavaa valomiekkaa kädessään. Nyt hänen vain täytyi odottaa nautolan mestarin tuloa, mutta ennen sitä ehtisi ehkä tapahtua vaikka mitä..

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Pe Huhti 22, 2016 5:48 pm
Kirjoittaja Southpaw
Sansan lähtiessä toiseen suuntaan, Kida puolestaan lähti toiseen suuntaan, kiertäen hitaasti arkistolle varattua tilaa seinustaa pitkin ja vilkuillen hyllyjen väleihin. Siellä täällä hän näki muita jedejä jotka olivat arkistossa opiskelemassa kuka mitäkin vanhoja tekstejä, mutta ei jälkeäkään tunkeilijasta, tai mistään muustakaan epäilyttävästä. Nautolan oli päässyt jo puoliväliin omaa puoliskoaan arkistosta kun kuuli Sansan hälyttävän hänet paikalle ja ilmoitti yrittävänsä viivyttää tunkeilijaa.
"Sansa, ei. Odota että...", Kida ehti sanoa, mutta kuuli sitten yhteyslaitteen kautta kuinka Sansa selvästi puhui jo näkemälleen tunkeilijalle. Kida läimäytti käden otsaansa. Hänen oli ollut tarkoitus kehottaa Sansaa odottamaan hänen paikalle pääsyään, niin että he voisivat kahdestaan katkaista tunkeillijalta pakotiet ennen kuin tämä ehtisi livistää, mutta nyt tyttö oli kuitenkin mennyt paljastamaan läsnäolonsa ja siten vienyt heiltä yllätyksen mahdollisuuden. Kidan ei siis auttanut muuta kuin lähteä kiirehtimään arkiston poikki kohti takaisin sinne mistä oli tullut löytääkseen Sansan toisesta pääästä arkistoa. Mutta ehtisikö hän ajoissa tytön avuksi?

Latausaikaa oli tietokoneen mukaan enää minuutti kun Tinia huomasi liikettä silmäkulmastaan. Hieman kauempana hyllyjen välissä hän erotti varjon ja arvasi oitis, että joku oli tulossa tänne päin. hammasta purren, nainen vilkaisi jälleen koneen näyttöä ja toivoi sekuntien kuluvan nopeammin. 50 sekuntia jäljellä... 45... 40... Lopulta Tinia erotti kuitenkin erään hyllyrivistön päässä liikettä ja vaikka tulija ei ihan heti tullutkaan esiin vaan kuulosti puhuvan jollekin, oli selvää, että hänet oli jo huomattu. Kun tulija kuitenkin lopulta asteli näkyviin valosapeli esillä ja pyrki pääsemään ilmeisesti huomaamatta hänen selustaansa, Tinia otti sädepistoolinsa esiin ja käännähti sivuttain, niin että saattoi osoittaa aseellaan tulijaa ja samalla vilkuilla koneen näyttöä, missä sekunnit menivät yhä vain alaspäin. Hänen helpotuksekseen tulija vaikutti olevan kuitenkin selkeästi melko nuori ja kokematon jedi. Täysin oppinutta jediä hän ei ehkä kykenisi kukistamaan, mutta tämä kokematon pikkutyttö saattaisi olla eri juttu.
"Älä luulekaan. Minä ammun nopeammin kuin sinä pystyt käyttämään tuota leluasi, joten ala painua jos mielit pitää henkikultasi", Tinia sanoi. Tuskin nainen oli saanut sanat suustaan kun kuuli tietokoneen päästävän hiljaisen kilahduksen, merkkinä siitä, että hänen latauksensa oli valmis.
"Haittaohjelma on koneella ja pääsen käsiksi tiedostoihin. Ota datasiru pois ja tule ulos sieltä", Tacunin ääni kuului hänen korvanapissaan. Tämä toimi Tinialle merkkinä ja nopeasti tämä ottikin vyöltään esiin pienen pallon muotoisen esineen, jonka paiskasi maahan. Vain paria sekuntia myöhemmin tietokoneen ympäristö oli täynnä sakeaa savua, joka estäisi Sansaa näkemästä Tiniaa. Savun suojissa palkkionmetsästäjä nappasi nopeasti koneeseen laittamansa datasirun pois ja syöksyi sitten takaisin kohti ilmastointiputkea josta oli tullut sisään ja suorastaan heittäytyi putkeen päästäkseen pakenemaan.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Pe Huhti 22, 2016 7:18 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Sansa tuijotti tunkeilijaa syvälle silmiin kun tämä puhui.
"Olen ehkä kokematon, mutta en kuitenkaan avuton.", togrutatyttö sanoi ennenkuin tuo heitti jonkun pallon maata kohti. Savu vai mitä se ikinä olikaan sai Sansan yskimään, mutta tämä kuitenkin seurasi tunkeilijaa. Sansa ehti juuri ja juuri nähdä minne tämä meni, ilmastointiputkeen. Nuori soturi otti yhteyslaitteensa ja meni ryömimään ilmastointikanavaan. Togruta kuitenkin kääntyi vielä takaisin, ei hän kuitenkaan saisi tunkeilijaa kiinni enää ilmastointikanavassa, oli keksittävä paikka mistä tunkeilija tulisi ulos ilmastointikanavasta.

"Mestari Neir, minne arkistossa oleva ilmastointikanava vie?" Sansa kysyi. "Anteeksi, mestari Neir...Tein tyhmästi, olin ajattelematon...Mutta yritän hyvittää virheeni...jollain tavalla.." Togruta sanoi ennenkuin laittoi yhteyslaitteensa pois päältä. Toivottavasti saan hyvitettyä tämän suurtakin suuremman virheen.. Sansa ajatteli ja katseli vielä näkyisikö mestari Neiriä, jos ei niin nuori jedi tekisi tämän ominpäin..

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: La Huhti 23, 2016 6:55 pm
Kirjoittaja Southpaw
Kida sai Sansan ja Tinian näkyviinsä juuri kun Tinia livahti ilmastointiputkeen. Kiitos sen, että savu oli alkanut hälvetä nopeasti, hänkin ehti nähdä vilauksen tunkeilijasta juuri ennen kuin tämä katosi ilmastointikanavaan. Hän ei ehtinyt nähdä kovin tarkasti, mutta kykeni ruumiinrakenteesta kuitenkin näkemään sen verran, että kyseessä oli ihminen, mitä luultavimmin nainen.
"Ilmastointikanavat kulkevat ympäri rakennusta, joten hän voi mennä niitä pitkin minne vain jeditemppelissä", Kida vastasi Sansan kysymykseen päästessään viimein puhe-etäisyydelle. Heidän puhuessaan hän kykeni selkeästi kuulemaan kuinka tunkeilija parhaillaan meni kiireisesti eteenpäin, ilmeisesti vähääkään välittämättä enää varovaisuudesta. Niinpä Kida joutui tekemään nopean päätöksen. Yrittääkö arvailla mihin tunkeilija suuntaisi vai lähteäkö perään? Vastaus oli itsestäänselvä.
"Sinä olet sen verran pienikokoinen, että pystyt etenemään putkissa nopeammin kuin minä. Mene hänen peräänsä ja pidä minut ajan tasalla siitä mihin suuntaan hän on menossa. Minä yritän sinun ohjeidesi mukaan päästä hänen edelleen ja katkaista hänen pakotiensä", Kida päätti lopulta.
"Älä kuitenkaan yritä aloittaa taistelua, riittää että vain seuraat häntä ja pidät minut ajan tasalla mihin suuntaan hän etenee", Kida painotti vielä. Jos tunkeilija pääsisi pakoon he voisivat aina seurata tämän jälkeensä jättämän kiiturin liikkeitä ja käydä tarvittaessa vaikka Teloksella tervehtimässä kiiturin omistajia.

Jedien vielä päättäessä mitä tehdä, Tinia eteni kiireisesti eteenpäin, uskaltamatta katsoa taakseen. Vaikka hän olikin pyrkinyt peittämään liikkeensä savun avulla, oli silti selvää, että hän oli mennyt ilmastointikanaviin, sillä hän ei ollut ehtinyt vetää ritilää perässään kiinni. Hän siis melko varmasti saisi pian ainakin toisen jedeistä peräänsä.
"Voinko tuhota sirun jos tulee kuumat paikat?" Tinia kysyi oman yhteyslaitteensa avulla Tacunilta, joka ilmeisesti jo seurasi hänen liikkeitään.
"Voit, minulla on ohjelmasta kyllä varmuuskopio", Tacunin ääni vastasi ja hetken verran Tinia harkisti tuhoavansa sirun samantien. Tieto siitä että häntä jo luultavasti ajettiin takaa, sai palkkionmetsästäjän kuitenkin jatkaaan pysähtymättä eteenpäin.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: La Huhti 23, 2016 7:23 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Sansa nyökkäsi Mestari Neirille ja meni ilmastointikanavaan ryömimään. Togruta toivoi, että Voima olisi hänen puolellaan eikä olisi hylännyt tätä vielä. Ryömiessään ilmastointikanavassa tämä välillä ilmoitti suunnan mestari Neirille seuratessaan kai-oikeaa-reittiä, jonka tunsi oikeaksi. Välillä tämä näki vilaukselta tämän tunkeilijan, joka oli paljastunut naispuoliseksi ihmiseksi vain hetki sitten.

Hetkeksi Sansa kadotti tunkeilijan, mutta pystyi Voiman avulla selvittämään minne piti mennä. Tunkeilijalla oli selvästi jotain tärkeää tietoa tällähetkellä käsissään, mutta se mitä tietoa tämä oli on vielä arvoitus ja miten tai mihin tunkeilija sitä käyttäisi. Jälleen tämä näki vilauksen tunkelian jalasta, mutta ei sen enempää niimpä Sansa raportoi mestari Neirille tästäkin siirrosta.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Su Huhti 24, 2016 2:13 pm
Kirjoittaja Southpaw
Sansan ryömiessä putkeen ja lähtiessä tunkeilijan perään, Kida puolestaan lähti suuntaamaan ulos arkistosta, pystyäkseen paremmin käytäviä pitkin etenemään tarpeen mukaan eri huoneisiin. Mitä pitemmälle hän eteni, sen selvemmältä alkoi tuntua, että tunkeilija eteni kohti samassa kerroksessa olevaa, temppelin sisätiloihin rakennettua puutarhaa. Niinpä Kida lähti oitis juoksemaan sinne, päästäkseen siten katkaisemaan tunkeilijan tien.

Sillä välin putkessa ryömivä Tinia seurasi tiiviisti pohjapiirrosta joka hänen yhteysaitteeseensa oli ladattuna. Hän ei ollut varma siitä mihin oli menossa, mutta edessäpäin oli kuitenkin jonkinlainen isompi tila, missä hän arveli voivansa eksyttää takaa-ajajat jotenkin kunhan vain pääsisi huoneeseen ja pois putkesta. Suoraan eteenpäin menevässä putkessa hän ei kuitenkaan voinut karistaa peräänsä lähtenyttä togrutaa, jolla oli suora näköyhteys häneen. Hidastaakseen kuitenkin togrutan menoa jotenkin, Tinia puristi toisessa kädessään edelleen olevaa sädepistoolia ja ampui pari laukausta taakseen, toivoen että se antaisi hänelle edes vähän etumatkaa.

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Lähetetty: Su Huhti 24, 2016 3:42 pm
Kirjoittaja Valomiekka
Ilmastointikanavassa ryömivä Sansa yritti saada naisen kiinni, mutta tämä ampui pari laukausta, jotka tosin menivät hiukan ohi, mutta ylöspäin menevistä lekuista oli lähellä, etteivät ne osuneet. Togrutaa ei ollut pysäyttänyt edes laukaukset valopistoolilla. Kai tunkeilija oli luullut saavansa etumatkaa, mutta turhaan, sillä tyttö ei ollut pysähtynyt edes suojaamaan itseään.
Jos hän olisi oikeasti yrittänyt ampua niin olisi tähdännyt edes kunnolla. Sansa ajatteli ja nopensi vauhtiaan jälleen.
"Mestari Neir, olen hänen kannoillaan, minulla on suora näköyhteys. Saan hänet pian kiinni." Sansa ilmoitti jedimestarille nopeasti yhteslaitteen kautta. "Missä olet, mestari Neir? Pysytkö mukana siellä?" Tyttö kysyi vielä ja jatkoi ryömimistä kanavassa.

Saan hänet pian kiinni. Ei kestä enää kauaa niin saan hänet kiinni.. Sansa ajatteli vielä innoissaan, mutta tietäen samalla, että asiat voisivat kääntyä vielä päinvastoin.