Väki vähenee pidot paranee

Yksi suurimmista hyperavaruusreiteistä.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Lantilliesiläisessä avaruussatamassa vanhan ja erittäin kovasti muokatun aluksen moottorien kimpussa häärivä valkoihoinen nagai puhalsi suustaan harmaan sakean savupilven, katsellen mietteliäänä edessään huoltoluukun alta paljastuneita johtoja. Ainakin ensi vilkaisulla kaikki näytti olevan kunnossa matkaan lähtöä varten myös tällä suunnalla, kuten myös muuallakin Pikku Paskiaisella. He olivat saapuneet melkein viikko sitten tänne kasaamaan viimeiset varusteet ja suorittamaan viimeiset tarkastukset matkan varsinaista vaihetta varten, joka suuntautui yhdelle galaksin vähemmän tunnetuista alueista.
Juuri heidän määränpäänsä oli varmaan suurin syy miksi retkikunnan kasannut ja sen yksinoikeutettuna johtajana toimiva Denir oli valinnut juuri Lon aluksineen mukaan. Vanha alus oli nimittäin yksi niitä harvoista joista löytyi vielä vielä kykyä lukea zeltronin hallussa olevaa data kristallia ja tarvittavat kartat sen hyödyntämiseksi. Asiassa ei varmasti ollut myöskään haitannut yhtään se ettei aluksen salakuljettaja kapteenilla ollut tapana kysellä turhaan minne mahdollisesti löytyvät arvo esineet päätyisivät, kunhan vain sai muhkean palkkion palveluksistaan.
Suupielessään olevan sikarin toisella kädellään pois ottava Boros kohtti samassa kädessä olevan olutpullon huulilleen ja siemaisi kunnon suullisen, samalla kun läimäisi toisella kädellään huoltoluukun kiinni tympääntyneenä. Alus oli valmis lähtöön, heti kun vain sen käyttöönsä vuokrannut metrimuna vain sattuisi saapumaan takaisin paikalle.
Suussaan olevaa mallasjuomaa hieman purskuttava mies kääntyi katselemaan laskeutumis hallia, jossa ei heidän lisäkseen ollut kuin yksi alus. Sen kimpussa ei kuitenkaan näkynyt lähtöön valmistautuvaa miehistöä ja kaikki siinä heijastavan kirkasta pintaa myöten viittasi siihen että kippo kuului jollekkin paikallisista hienohelmoista, jotka käyttivät aluksiaan lähinnä korvaamaan joitain puutteita muussa varustuksessa.
Samassa sikarin takaisin toiseen suupieleensä taas asettava salakuljettaja näki toisen matkustajansa astelevan hengariin sen yhdellä sivulla olevasta ovesta, josta pääsi yhteen tämän elegantista muotoilusta ja ylellisyyttä rakastavista asukeistaan tunnetun planeetan bulevardeista. Johonkin eksoottiseen rotuun kuuluva punaihoinen nainen oli viettänyt pari viimeistä päivää etsien heidän pomoaan, joka oli kadonnut miltai heti heidän tänne saavuttuaan. Melkein heti aluksen laskeuduttua tälle oli toimitettu kutsu joihinkin yläluokan sievistely juhliin, joihin lähdettyään tästä ei ollutkaan enää kuulunut mitään.
''Ei vieläkää mitää riikikukosta?'' Toista kulmakarvaansa kysyvästi kohottava nagai kysyi ja imi jälleen sikarinsa savua suuhunsa, vapauttaen sen hetken myöhemmin suustaan yhdellä pitkällä puhalluksella. Salakuljettajasta alkoi hiljalleen näyttää siltä että olisi aika siirtyä käyttämään ulkopuolista apua, mikäli he aikoivat löytää Denirin.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Päästyään hangaariin Mao lähti suuntamaan sen poikki kohti Lota, joka oli hänen poissaollessaan korkannut näköjään oluen samalla kun oli työstänyt jotain aluksessa olevia pikkuvikoja. Hänen päästessään puhe etäisyydelle, mies kysyikin jo samantien liko Deniristä kuulunut mitään. Mao joutui kuitenkin vastaukseksi pudistamaan pahoittelevasti päätään.
"Löysin sen tyypin joka hänet alunperin kutsui juhliin ja kysyin Deniristä, mutta hän sanoi ettei ollut nähnyt Deniriä juhlien jälkeen. Antoi parin vieraan yhteystiedot, mutta nekin sanoivat vain nähneensä hänen poistuvan paikalta kahden muun zeltronin kanssa", Mao vastasi. Hän ei ollut kyselyistään huolimatta saanut selville edes Denirin seurlaisten nimiä, joten tätä menoa ei auttaisi kuin hankkia ulkopuolista apua etsintöihin tai ruveta kiertämään ovelta ovelle.
"Onko nälkä?" Mao kysyi vuorostaan ja kohotti mukanaan olevaa läpinäkyvää kassia, jonka sisältä saattoi selvästi nähdä että nainen oli takaisin tullessaan käynyt ostoksilla ja hankinnut ison paketillisen jonkinlaisia grillattuja linnunkoipia ja siipipaloja. Jos Denir aikoi todella pysyä omilla teillään, he voisivat ihan yhtä hyvin syödä samalla kun miettisivät miten jatkaa etsintöjen suhteen.
Vaikka toisaalta kun asiaa mietti, Mao tiedosti olevansa jossain määrin myös helpottunut siitä, että oli saanut odottamattoman loman Denirin seurasta. Zeltron oli lähes koko tähänastisen matkan tehnyt jos jonkinlaisia ehdotuksia aluksen makuutiloihin lukkiutumisesta, kimppakivasta Lon kanssa ja ties mistä epämääräisistä mielihaluista joita zeltronin päässä milloinkin sattui pyörimään. Pitemmän päälle oli alkanut käydä jopa rasittavaksi ohjata Voiman avulla zeltronin ajatukset vähän väliä johonkin toisaalle, jotta itse saisi edes hetken verran rauhaa. Ellei Denir olisi ollut retkikunnan johtaja, hän olisi hyvinkin voinut ehdottaa että hän ja Lo jatkaisivat määränpäähän kahdestaan, mutta toistaiseksi Mao oli kuitenkin pidättäytynyt tekemästä sitä ehdotusta.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Pistävän hajuisesti käryävää sikariaan suupielestä toiseen siirtelevä Lo kuunteli tympääntyneenä Maon vastauksen, missä ei ollut juurikaan mitään uutta tälläkään kertaa. Nainen oli käynyt samankaltaisilla etsintä retkillä jo useampana päivänä, jolloin tämä oli myöskin löytänyt jotain lupaavilta vaikuttaneita johtolankoja, jotka olivat kuitenkin yhtälailla päättyneet yksitoisensa jälkeen vastaan tulleeseen seinään. Senpä takia salakuljettaja ei vaikuttanut kovinkaan innostuneelta tämän kertaisista johtolangoista, vaikka niiden seuraaminen ei hänen hommansa tässä joukkiossa ollutkaan.
''Zeltronien vai? No sitten ei varmaankaan tarvitse arvailla mitä hän mahtaa olla tekemessä.'' Boros tokaisi hieman virnistäen, voiden vain kuvitella mitä useamman Denirin kaltaiset himot omaavan olennon kohtaamisesta saattoi seurata. Sinäänsä siis ei ollut mikään ihme ettei miestä ollut vielä näkynyt vaikka päiviä oli jo kulunut, mutta siitä huolimatta tämä olisi voinut edes ilmoittaa jotain odottavalle miehistölleen. Toisaalta kuten Mao myös Lo oli omalla tavallaan iloinen ettei työnantajaa ollut näkynyt vähään aikaan ja palkka juoksi, vaikka pitkä paikallaan pysyminen alkoi jo hieman hermostuttaa. Pääsyy siihen oli rästissä olevat velat ja niitä perimään jo varmaan lähetetyt palkkionmetsästäjät, jotka kyllä löytäisivät tännekkin aikanaan.
''Vois kuvitella että pari yläluokalle kelpaavaa zeltron tipuu ois helppo jäljittää, jos tietää keneltä kysyä ja miten.'' Karkean sängen peittämää leukaansa hierova Boros jatkoi mietteliäänä, arvellen että voisi onnistua pelkästään tuon vihjeen pohjalta pääsemään jediä pidemmälle. Tämä oli kuitenkin sanonut hoitavansa Denirin etsinnän ja käskenyt salakuljettaja kaksikkoa vain keskittymään huolehtia aluksesta, jotta se olisi valmis lähtöön välittymästi kadonneen lampaan löydyttyä.
''Kylmälaukussa on bissee ja jotain laimeempaa, jos huurteine ei uppoo.'' Zalanderin tuomisia arvioivasti kurkkaava nagai vastasi ja asteli hieman sivummalle, istahtaakseen siellä olevien rahtilaatikoiden päälle. Grillikana ei olisi ehkä ollut aivan hänen itsensä valinta tälläkertaa, mutta sai kelvata kuitenkin. Parempaa se kuitenkin varmasti kuin tiedossa vielä olevat einekset, mitä he saisivat syödä useamman viikon matkaan päästyään. Sitä ajatellessaan Boros melkein katui ettei ollut antanut zeltronin järjästää alukseen keittiötä kännipäissään hankkimalleen kokille. Paremman purtavan lisäksi siitä köksästä olisi voinut olla ehkä muutakin iloa matkalle, minkä takia tämän pois lähettäminen oli ollut hieman sääli.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon huomauttaessa, ettei tarvinnut ainakaan arvailla mitä zeltronit olivat tekemässä keskenään, Mao nyökkäsi myöntävästi. Kun piti zeltroneille ominaisen nautinnon halun mielessä, se karsi huomattavasti paikkoja joista voisi käydä etsimässä. Tosin siltikin mahdollisia paikkoja tuntui oolevan lukematon määrä, sillä vaikka planeetta ei ollutkan ihan keskellä galaksia, ei täälläkään silti ollut ilotaloista, klubeista ja hotelleista pulaa.
"Sain sen käsityksen, että ne kaksi zeltronia olivat jonkin paikallisen ilotalon tyttöjä, joten kävin muutamassa paikassa kysymässä. Toistaiseksi niiden suhteen ei kuitenkaan tärpännyt kun kiersin muutamassa paikassa", Mao kertoi, samalla kun tarttui Lon tarjoukseen ja otti kylmälaukusta yhden oluen ostamiensa koipipalojen seuraksi.
"Minulla alkaa idea loppua joten olen sitä mieltä että voisimme laittaa jonkinlaisen etsintäkuulutuksen kiertämään. Ellet sitten halua että alamme kiertää ovelta ovelle omin päin", Mao ehdotti ja siemaisi sitten juomaansa ennen kuin otti alas laskemastaan rasiast yhden linnunkoiven jota alkoi syödä. Maku ei ollut mitenkään maailmaa mullistava, mutta parempi tämäkin kuin erilaiset mikroateriat, joita lähipäivinä saisi syödä varmaan kyllästymiseen asti kunhan Denir löytyisi ja matka pääsisi jatkumaan. Tuskin ajatus oli kuitenkaan käväissyt Maon päässä kun tämä tunsi jonkinlaisen värähdyksen Voimassa. Hän ei tiennyt mikä tunteen aiheutti, mutta se sai hänet kuitenkin tuntemaan olonsa epämukavalla tavalla levottomaksi, minkä hän tiesi enteilevän jotain tapahtuvaksi. Kenties Denir tulisi takaisin zeltron seuralaisensa mukanaan ja sitten he joutuisivat kestämään Denirin itsensä lisäksi myös kahta muuta yhtä rasittavaa tapausta? Jo ajatuskin sai Maon värähtämään kuin olisi juuri koskettanut jottain äärimmäisen ällöttävää.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Edelleen savuavan sikarinsa suupielestään toiseen käteensä poimiva ja palan toisessa kädessään olevasta kanankoivesta haukkaava Lo kuunteli Maon huomautuksen Denirin seurassa olleista zeltroneista, mikä vaikutti ainakin hänestä hyvinkin mahdolliselta. Siinä oli tosin pikku virhe, joka särähti samantien ennen salakuljettajaksi ryhtymistä lainvalvojana kotiplaneetallaan toimineen nagain korvaan. Pieni yksityiskohta joka ei välttämättä ollut aivan selvä jokjaiselle näistä asioista vähemmän tietävälle, mikä ei tietenkään ollut yllätys kun otti huomioon että nainen oli jedi ja nämä tuskin tunsivat tämän tyylisiä asioita kovin hyvin.
''Luultavammin seuralais palvelun...'' Rasvaisen ja tulisen makuista lihaa pureskeleva mies mutisi heti perään hieman mietteliään näköisenä, oikaisten hieman Zalanderin päättelyssä ollutta virhettä. ''Rikkaat käyttää seuralaisia ei huoria. Periaatteessa sama sama asia, mutta ne tiput tuppaa olemaan kalliimpia ja yleesä osaavat miellyttää asoiakasta vähä muutenki ku vaa sil yksinkertasimmalla tavalla.'' Suussaan pyörivän rustonpalasen hengarin lattialle sylkäisevä Boros lisäsi ja huuhteli kanankoiven jälkeensä jättämän maun jo hieman haaleaksi käyneellä oluellaan.
''Mitä mitä meinaaks neitietsivä et musta vois olla muutaki hyötyä kuin vai pitää toi lentävä muinaisjäänne ilmassa ja lentää minne käskettii?'' Huvittuneena virnuileva mies ei malttanut olla vinoilematta, piikitellen hieman oman epäonnistumisensa myöntämään joutuvaa Maoa. Vaikka he olivatkin haudanneet sotakirveen ennen matkaan lähtemistä oli heidän välinen pieni piikittely jatkunut siitä huolimatta, eikä salakuljettaja maltanut olla antamatta takaisin kuittia jonka sith oli esittänyt tunnistettuaan heitä kuljettavan aluksen vanhaksi Sith imperjumin suunnittelemaksi malliksi. Pikku paskijainen ei ollut ehkä näyttänyt aluksi kovin vakuuttavalt, mutta siitä huolimatta Zalander oli joutunut jo pariin kertaan myöntämään erehtyneensä sen suhteen ja jos se vain Borosista olisi kiinni joutuisi tämä tekemään niin vielä monta kertaa tulevaisuudessakin, kuten myös joutuisi vielä möntämään ettei hän ollut hyödyllinen ryhmälle vain pilottina.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon korjatessa hieman hänen sanavalintaansa, Mao vilkaisi miestä ja tyytyi sitten vain kohauttamaan olkapäitään.
"Kuten sanoit, sama asia. Mutta hienommassa paketissa", Mao totesi. Vaikka hän tiedostikin eron, oli silti helpompaa käyttää samaa nimitystä molemmista sen sijaan että olisi jumittunut pohtimaan kumpaa nimitystä olisi pitänyt käyttää. Kun Lo kuitenkin seuraavaksi ryhtyi piikittelemään häntä siitä, että oli valmis päästämään myös tämän mukaan etsintöihin, Mao koetti pitää ilmeensä peruslukemilla. Joskin siinä nainen ei onnistunut kehuttavasti. Pelkästään keltaisissa silmissä olevasta katseesta kykeni näkemään, että Mao ei olisi halunnut myöntää tarvitsevansa Lon apua, mutta joutui nyt kuitenkin tekemään sen.
"Vähemmän pään aukomista ja enemmän ratkaisuja Sherlock. Olet selvästi alan asiantuntija mitä tulee seuralaisiin ja huoriin joten onko sinulla ehkä tiedossa joku tasokkaampi paikka josta kysellä? Vai laitammeko etsintäkuulutuksen kuten ehdotin?" Mao murahti lopulta happamasti, siemaisten sitten oluttaan. Salakuljettajan piikittelyä oli lähdön jälkeen saanut kuulla vähän väliä ja Mao vahvasti epäili, ettei se tulisi tähän loppumaan.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Huomatessaan onnistuneensa osumaan maaliinsa piikillään Lo ei voinut olla virnuilematta omahyväisen näköisesti sikari suupielessään ja puhaltamatta paria savurinkulaa kohoamaan hallin kattoa kohti tyytyväisen oloisena, vaikka aikoikin muuten jättää asian nyt tähän. Sen sijaan oli aika näyttää naiselle mikä erotti todellisen etsivän keskiverto pulliaisesta, joka tämä hänen mielestään oli jedi tittelistään huolimatta. Tämä ja tämän järjästö saattoivat olla vaikka mitä, mutta mitään todellisia rikoksen ratkojia nämä eivät ainakaan hänen mittapuullaan olleet.
''O'k. Takasi keissin parii sit. Jos nyt ihan pilkkuu viilataa nii niil tirpoilla on vähä muutaki eroo höyhenissää ku vaa isompi hintalappu ja sitämyöte koreemmat gledut...'' Sikarin jälleen suupielestään pois ottava mies aloitti, nostaen savuavaa lehti käärylettä pitävän kätensä etusormen opettavaisen näköisesti ylös. ''Toisi ku pääosa katukissoista jotka pokaa asiakkaasa kadulta ja ne onnekkaat jotka päässy sisä töihi, näist yläluoka mirreis pidetää kirjaa ku rotu elukoista. Asiakkaa pitää voida saada halutessaa kaikki tieto siitä mitä on ostamas, sil kukapa kaipais ikäviä yllätyksiä hupihetkiisä.'' Omaa suunnitelmaansa hiljalleen avaamaan alkanut salakuljettaja kertoi ovelasti virnistäen, miettien kauvanko sithiltä tulisi kestämään ennen kuin tämä tajuaisi mitä hän ajoitakaa.
''Koska me tiedetää ainaki näide misuje rotu ja mistä ne on löytyny tiettynä ajankohtana ei niitte löytämine pitäs olla kovi kinkkine jobi. Pitää vaa löytää oikee henkilö, joka osaa tonkia halutut tiedot händyy.'' Sikarin uudelleen voittajan elkein suuhunsa nostava Boros jatkoi loppuun, heittäen pääosin syödyn kanankoiven tyhjään rahti laatikkoon, joka saisi tästä lähtien hoitaa roskiksen virkaa.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon alkaessa kertoa tarkemmin mitä tiesi, Mao kuunteli tarkkaavaisesti, samalla syöden kädessään olevan kanankoiven loppuun. Kun jäljellä oli käytännössä enää luuta ja jänteitä, nainen nakkasi luun tyhjään rahtilaatikkoon ja otti paketista uuden koiven syötäväksi. Mitä pidemmälle Lo jatkoi, sitä selvemmin Mao alkoi tajuta mitä tämä ajoi sanoillaan takaa.
"Toisin sanoen meidän tarvitsee listata vain kaikkein kalleimmat ja hyvätasoisimmat paikat joista löytyy zeltroneita ja tonkia heidän tiedoistaan missä kyseiset zeltronit oovat olleet sinä iltana kun Denir nähtii... ja jos löydämme oikeat tytöt niin selvittää missä he ovat nyt jotta pääsemme taas jäljille", Mao sanoi miettivään sävyyn ja siemaili sitten hitaasti oluttaan.
"Et sitten sattumalta tuntisi jotakuta joka osaa tonkia tarvitsemamme tiedot? Tietty jos sopivia paikkoja on lähialueella vain muutama, voin käydä itsekin tutkimassa heidän tietonsa paikan päällä. Osaan olla hyvin vakuuttava kun kysyn nätisti", Mao sanoi ja virnisti hieman. Hänelle ei olisi temppu eikä mikään käyttää tarvittaessa mielenhallintaa, jotta voisi pakottaa paikan omistajan tai jonkun muun paljastamaan halutut tiedot hänelle, vaikka osa niistä voisi olla salassa pidettäviä.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Savurenkaita hallin kattoa kohti puhalteleva Lo kuunteli kun omankin kananpalansa syödyksi saanut ja luun tyhjään rahti laatikkoon heittänyt jedi alkoi kerrata omin sanoin hänen esittämäänsä ideaa, nyökäten muutamassa kohtaa hyväksyvästi tämän sanojen väliin. Nainen ei saattanut olla kaikkein kokenein keräämään tietoa, mutta tarpeeksi teräväpäinen kuitenkin ettei jokaista asiaa tuntunut pitävän vääntää tälle rautalangasta, mikä tulisi varmasti helpottamaan tämän kanssa toimimista. Tämän päätelmissä oli toki pientä hiomisen varaa, vaikka pääpiirteet olivatkin kunnossa. Tai ainakaan Boros ei aikonut lähteä kyselemään heti aluksi jokaisesta zeltron seuralaisia välittävästä paikasta, vaan ajatteli keskittyä nyt alkuun vain niihin joiden tarjonta oli edelleen varattua.
''Pääpiirteittäin nui, vaik en kyl ite lähtis ainakaa het aluks nuuskii jokaist zeltroneit välittävää puulaakii ja lähtee selvittää mis niide fligat on ollu juhlie aikaa. Parempi ainaki ensi fogussaa vaa niihi jotka on ollu varattuja jo pitemmä aikaa.'' Katseensa kattoa kohti kohoavista ja hiljalleen laajenevista savurenkaista alas laskenut salakuljettaja vastasi, tarkentaen hieman miten ajatteli heidän olevan paras edetä. Sen jälkeen hän hiljentyi hetkeksi miettimään Maon esittämää lisäkysymystä, joutuen todella miettimään paikallisia kontaktejaan läpi. Niitä oli toki melkoisesti, mutta harva oli sen luokan tekijä että olisi saattanut pystyä auttamaan tässä asiassa paljoakaan.
''Montaki, tosi ykskää ei taida buljata täl sekunnil näil huudeil. Nää täkäläise sattumat taas on hiema väärä kaliperi tyyppei, tiettyihi mestoihi pääsee vaa kuulumal tiettyihi riikinkukko kerhoihin, mitävarte taas pitäs tuntee oikeet fasaanit.'' Mietteliäällä äänellä edelleen puhuva nagai vastasi, yllättyen hieman kuullessaan jedin tarjoutuvan käyttämään kykyjään tarvittavien tietojen kaivamiseen. Hän ei ollut aivan varma tajusiko tämä ettei monikaan paikka tarjoaisi tietoja työntekijöistään ja näiden asiakkaille tuostavain kysyttäessä, vai tarjoutuiko tämä todella käyttämään likaisia keinoja saadakseen haluamansa. Se ettei sith ollut aivan tavallinen jedi oli kyllä käynyt jo muutaman päivän aikana selväksi kalpeaihoiselle miehelle, mutta mitään tällaista hän ei ollut kuitenkaan osannut vielä odottaa tältä.
''En kyl epäile et teikäläine saattas onnistua saamaa padat porisee, mut en kyl lähtis sille raitille, jos ei iha hengehätä satu olee... Mut joo ehkä mä tiedä muutama tyypi jotka vois yrittää jeesiä täs jobis.'' Sänkistä leukaansa öljyntahrimalla kädellä rapsuttava Boros totesi hetken ehdotusta mietittyään hieman virnistäen. arvellen keksineensä ratkaisun ongelmaan. Hän ei ehkä tuntenut oikeita henkilöitä, mutta uskoi voivansa vetää muutamia palveluksia peliin ja laittaa jonkun paikallisista tuttavistaan asialle. Näiden verkostot olisivat varmasti paremmat, vaikkakin voisi vaatia hieman työtä onnistua päästä oikeiden henkilöiden juttusille.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon huomauttaessa, että kannatti keskittyä niihin tyttöihin, jotka olivat olleeet varattuja jo pidemmän aikaa, Mao kohotti hieman kysyvästi kulmiaan, haluten selkeästi tietää syyn tähän päätelmään.
"Oletko nyt ihan varma? En toki tunne Deniriä kovin hyvin, mutta eikö ole mahdollista, että hän on jopa päätynyt zeltron tyttöjen seurasta johonkin muuhun seurueeseen juhlista lähdön jälkeen?" Mao kysyi mieltään vaivaavan kysymyksen. Löytämällä zeltronit jotka olivat olleet juhlissa, he voisivat ainakin kysyä missä nämä olivat viimeksi Denirin nähneet, olettaen etteivät he sattuisi löytämään Deniriä edelleen näiden seurasta.
Keskustelun jatkuessa ja Lon todetessa, ettei hänen jedin kykyjään kannattaisi käyttää kuin viimeisenä keinona, Mao kohautti olkapäitään. Voiman ja mielenhallinnan käyttäminen olisi nopeuttanut asioita, mutta toisaalta kenties se vain herättäisi huomiota, joten Lo saattoi olla oikeassa siinä, että kannatti turvautua ensin tavanomaisempiin keinoihin.
"Hmm... yksi vaihtoehto tietysti on, että soluttaudun näihin tiettyihin kerhoihin yhtenä tytöistä. Lajini on sen verran eksoottinen ja harvinainen, että luulisi omistajien mielellään ottavan riskin minun suhteeni ja päästävän sisään", Mao huomautti. Vaihtoehtoja paikkoihin sisään pääsemiseksi löytyi aina ja oli hän aiemminkin esiintynyt ilotyttönä tietoja halutessaan. Ainoa ero edelliseen kertaan oli vain ylellisemmät puitteet joihin Denirin kaltaiset asiakkaat olivat tottuneet, mutta hän arveli kyllä tarvittaessa selviävänsä mikäli tietojen kaivaminen jostain paikasta todella vaatisi soluttautumista.
"Noh, jätän yhteydenoton tuttaviisi sinun huoleksesi", Mao totesi juoden sitten oluttölkkinsä tyhjäksi.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Omia päätelmiään esitelleen Lon kuullessa Maon esittävän omat epäilyksensä joistain kuulemistaan päätelmistä, päätyi mies kohauttamaan olkapäitään. Nainen oli kyllä ainakin osakseen oikeassa siinä ettei Denir ollut enää välttämättä samojen tyttöjen seurassa kuin juhlista lähtiessään, vaikka nämä tuskin päästäisivät rikasta asiakastaan kovin helposti hyppysistään.
''No mjoo... Eipä sitä tietty voi iha satavarmana tietää, mut jot homma sujus mahollisimman smoothisti on paras rajata etintä alue mahollisimman pieneks ja tarvittaes sit laajentaa.'' Hieman mietteliään näköinen mies vastasi, tietäen hyvin etteivät he tulisi löytämään etsimiään tyttöjä aivan hetkessä edes hänen tavallaan. Silti se tuottaisi varmasti parempaa tulosta kuin sithin käyttämä menetelmä yrittää löytää zeltron, yrittämällä seurata suoraan tämän jättämiä jälkiä.
Melkein heti saatuaan sen sanottua salakuljettaja purskahti nauruun kuullessaan jedin seuraavan ehdotuksen, sillä ajatus tästä soluttautumassa johonkin ilotaloon tuntui liiankin huvittavalta. Nainen oli kyllä osoittanut useaan otteeseen olevansa hyvin erillainen jedi kuin Boros oli luullut näiden olevan, mutta jälleen kerran tämän onnistui suorastaan alleviivata tuota eroa.
''Höllääs ny jo vähä sitä kaasua ja venaa ny sen verra et saan zekattua ne muutamat kaifarit. Parempi olla polttamatta kenenkää zaikkoja pohjaa jos ei oo pakko, kato ku se tietää huonoo bisnekselle.'' Virnuileva Lo vastasi Zalanderille, kuvitellen tämän omaksi huvikseen johonkin bordelliin ilotyttöjen yleensä käyttämiin vaatteisiin. Kuva ei ollut ollenkaan hullumpi ja se sai miehen melkein antamaan naisen toteuttaa ajatuksensa, vain sen takia että voisi kerskua nähneensä jedin siinä tilanteessa. Terve järki ja itsesuojelu vaisto saivat hänet kuitenkin hillitsemään itsensä ja siirtämään ajatuksensa tärkeämpään asiaan, eli siihen mistä tulisi luultavasti löytämään jonkun kaipaamistaan henkilöistä.
''Fiksu valinta.'' Nagai vastasi sithin myönnyttyä hölläämään hieman vauhtia ja antaa hänelle aikaa ottaa yhteyttä tuttaviinsa, jotka voisivat ehkä auttaa heitä löytämään haluamansa. ''Voisit oikeestaa lähtee mukaan, sitä varalta et tulee jotai kismaa.'' Vyöllään olevan raskaan sädepistoolin esiin vetäissyt kalpeaihoinen venkula jatkoi, tarkaistaen aseensa energia pakkauksen vireen ja työnsi sen takaisin koteloonsa. Hän arveli ja toivoi ettei tulisi tarvitsemaan sitä, mutta kun kyse oli alamaailman toimijoista ja varsinkin liitopyörä jengeistä niin koskaan ei voinut olla täysin varma.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon purskahtaessa nauruun hänen sanojensa jälkeen, Mao mulkaisi tätä äkäisesti, kuin kysyen mikä tässä nyt oli niin hauskaa. Kun Boros sitten kehotti häntä hidastamaan tahtia, Mao päätteli naurun aiheutuneen hänen ehdotuksestaan soluttautua haluttuun ilotaloon sisälle. Joskin edes tämän päätelmän avulla Mao ei käsittänyt mikä siinä oli niin hauskaa. Tämä ei suinkaan olisi ollut ensimmäinen kerta, kun hän olisi esittänyt ilotytön roolia. Joskin aiemmilla kerroilla hänen tehtävänsä oli yleensä ollut tappaa joku mestarinsa käskystä. Lopulta Lon naurun vähitellen rauhoittuessa, tämä palasi jälleen käsillä olevaan asiaan, eli Denirin etsimiseen.
"Hyvä on, turvaan selustasi. Menemmekö heti vai haluatko yirttää ottaa heihin yhteyttä alukselta ensin?" Mao kysyi. Hän ei ollut täysin varma siitä miten Lo tapasi pitää näihin tuttaviinsa yhteyttä, joten atsoi paremmaksi antaa miehen ottaa tämän etsintätehtävän ohjat käsiinsä ainakin tällä erää. Jos jokin menisi vikaan hän hoitaisi ongelmat sitä mukaa kuin ne tulisivat eteen. Toisin kuin Lo, hänen ei tarvinnut tarkistaa aseitaan, sillä valosapeli roikkui turvallisesti hänen vyötäisillään, poissa näkyvistä ja ilman valosapeliakin hän kykenisi erinomaisesti taistelemaan Voiman avulla jos siihen tulisi tarvetta.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Edelleen leveästi virnuillen aseensa tarkistanut Lo pisti merkille ettei Mao näyttänyt pitävän aikaansaamastaan reagtiosta, joka tuntui tekevän kuitenkin kaikesta vain entistä huvittavampaa. Kyse ei ollut kuitenkaan vain siitä että hän olisi saanut tilaisuuden ajatella hyvinkin puoleensa vetävältä näyttävän nais jedin bordellin henkilökunnan asuun, vaan myös siitä miten normaalilta tuo oli saanut naamioitumis ehdotuksensa vaikuttamaan. Vaikutti lähestulkoon siltä kuin tämä olisi tehnyt vastaavaa monia kertoja ennenkin, mikä taas ei oikein sopinut salakuljettajan mielikuvaan galaksin rauhan vartioista. Osa siitä saattoi kyllä olla tietty hänen omaa ennakkoluuloisuuttaankin tuon järjästön edustajia kohtaan, joita useimmat nagain kaltaist pitivät vähintäänkin tylsänä ja turhankin lainkuuliaisena seurana. Tämä tapaus ei kuitenkaan sopinut oikein kumpaankaan nuista kuvauksista, vaan pikemminkin päinvastoin. Salakuljettaja jopa arveli että olisi saattanut pitää eksoottisesta seuralaisestaan, mikäli ei olisi tiennyt tämän olevan jedi.
''Vaa märkäkorvat ja räkänokat puljaa diilisä muute ku mano e mano.'' Aseensa takaisin vyöllään roikkuvaan koteloon muutaman pyöräytyksen jälkeen työntävä Boros vastasi Zalanderin esittämään kysymykseen ja nyökkäsi hallin pääovien luona olevan liitopyöränsä suuntaan, jonka oli joutunut pitkin kynsin luovuttamaan pari päivää aijemmin naisen käyttöön. Normaalisti hän ei sallinut kenenkään muun käyttää sitä, saati edes koske, mutta tälläkertaa Denirin katoamisen myötä hyvinkin rajallisiksi huvenneet rahavarat ja sithin tarve päästä liikkumaan halunsa mukaan tätä etsiessä oli vienyt voiton. Tälläkertaa punanahalla ei kuitenkaan olisi mitään asiaa menopelin sarviin, vaan saisi tyytyä istumaan kyytiläiselle tarkoitetulla pienellä istuimen pätkällä, kun taas salakuljettaja aikoi ottaa kaiken ilon irti toisen rakkaan menopelinsä puikkoihin pääsemisestä pitkästä aikaa.
''Eikä tän ny mihinkää kuninkaalliste puheille olla menos, jote miks ilmottaa etukätee.'' Kiituriaan päin asteleva Lo lisäsi, tietäen kyllä hyvin että voisi olla järkevää varmistaa oikeiden henkilöiden olevan paikalla määränpäässä. Toisaalta hän ei halunnut antaa näille aikaa tai mahdollisuutta järjästää mitään ikävää etukäteen, vaikka ei uskonutkaan syytä moiseen huoleen olevan. Muutamia pikku syitä saattoi toki olla, mutta moiset asiat yleensä unohdettiin helposti kun sopivista summista oli kyse.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lon todetessa, että asia olisi parempi hoitaa kasvokkain, Mao tyytyi nyökkäämään. Vaikka hänellä ei kokemusta Lon tuttavista ollutkaan, hän saattoi silti asettua tuon toteamuksen taakse, sillä monesti asiat sai kulkemaan paljon sujuvammin kasvokkain. Hänen läsnäolostaan voisi kenties olla muutakin hyötyä kuin vain Lon selustan turvaaminen. Eksoottisen ulkonäön ansiosta hän saattoi halutessaan näyttää uhkaavammalta kuin tunnetumpien lajien edustajat, joita ihmiset olivat tottuneet näkemään lähes päivittäin. Siinä missä monet muut lajit ja näille ominainen käytös tunnettiin hyvin, hän oli huomattavasti tuntemattomampi tapaus riippumatta siitä mitä ominaisuutta katsoi.
Mao heräsi kuitenkin pian ajatuksistaan Lon nyökäyttäessä päätään kohti hangaariin pysäköityä liitopyörää ja tulkiten tämän kehotuksesta alkaa tehdä lähtöä, nainen nousi laatikolta jolla oli istunut ja lähti kävelemään pyörää kohti, antaen kuitenkin suosiolla päästä edelleen, niin että tämä saattoi varata kuskin paikan itselleen. Lainatessaan pyörää ensimmäisen kerran, hän oli tuntenut jonkinasteista vahingoniloa, huomattuaan Lon ilmeestä, ettei tämä pitänyt siitä, että hän oli lainannut pyörää käyttöönsä. Tunne oli kuitenkin etsinnän jatkuessa kadonnut vähitellen, joten niinpä Mao katsoi parhaaksi istua vain suosiolla matkustajan paikalle jo pelkästään senkin vuoksi ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä mihin päin he olisivat menossa.
"Totta... joskin ajattelin, että ehkä olisit halunnut kutsua heidät johonkin sinun päättämääsi tapaamispaikkaan sen sijaan että menet sinne missä kaverisi nyt pitävätkin majaansa. Jos on mahdollisuus, että jokin menee vikaan niin aina parempi hallita itse tilannetta kuin antautua vastapuolen vietäväksi vai kuinka?" Mao huomautti. Jos he olisivat valinneet jonkin tapaamispaikan sillä oletuksella, että tiedossa voisi olla pahakin tulitaistelu, olisi heillä ollut heti paremmat mahdollisuudet selvitä tiukasta tilanteesta kuin astelemalla suoraan rancorin pesään.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Väki vähenee pidot paranee

Viesti Kirjoittaja Cross »

Liitopyöränsä sarvien taakse tyytyväisesti virnuillen istahtanut Lo oli juuri starttaamassa menepeliään, kun kuuli Maon kommentin tapaamis paikasta. Sinäänsä tämä oli kyllä oikeassa että neutraali ympäristö olisi kyllä ollut huomattavasti turvallisempi heidän kannaltaan, samalla kun olisi lyhentänyt matkaa määränpäähän mukavasti. Silti siinä oli kuitenkin omat mutkansa matkassa, joista vähäisin ei ollut se että moinen kutsu voisi antaa hieman väärällaisen viestin ja sitä salakuljettaja ainakin halusi välttää viimeiseen asti. Alamaailmassa oltiin kuitenkin yllättävän tarkkoja oikeanlaisesta etiketistä, vaikka sitä ei moni varmasti olisikaan varmasti osannut arvata.
''Yhtä hyvin voitas viestittää et luotto ei riitä...'' Voimakkaan viritetyn moottorin käynnistävä Boros vastasi, saaden koko hallin täyttymään yhdellä kaasukahvan käännöllä korvia huumaavaan pauhuun. Kasvot kuin yhtenä suurena hangonkeksinä mies hölläsi kaasukahvaa ja päästi korvia huumanneen melun vaimenemaan, tehden samalla muutamia pieniä söötöjä pyöränsä ohjaus panelista. ''Parempi olla honaamatta verta nokastaa.'' Päätään sithin suuntaan kohottava nagai jatkoi ja heilautti päätään takaistuimen suuntaan, kehottaen tätä nousemaan kyytiin, sillä heillä olisi vielä melko pitkä matka edessään.
''Neutraalissa mestas ei miitata muutaku sillo ku hierotaa rauhaa. Jeesii mennää aina kyselee kunki koplan luolaa, paitti sillo ku joku isompi kiho haluu haastella.'' Rikollisten keskuudessa vallitsevista kirjottamattomista säännöistä Zalanderia opastava Boros selitti, odottaessaan että tämä pääsisi paikallaan jahallin ovet kerkeisivät auveta tarpeeksi ulos pääsyä varten. Kaiken ollessa lopulta valmista mies valmistautui kaasuttamaan voimakkaasti ja syöksymään kaasu pohjassa muun liikenteen sekaan, mikä olisi varmasti mitä parhain tapa saada usempikin kuin yksi kadulla kulkija heittäytymään suojaan. Salakuljettaja ei tiennyt mistä se johtui mutta tuo samainen temppu riitti jokakerta saamaan naurun purkaantumaan ulos ja oli varmasti omiaan varmistamaan että useampikin kuin yksi sivullisista jäisi kiroamaan pilottia nyrkkiä tämän perään puiden.
Vastaa Viestiin