Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Telos on rikas planeetta, jolla on paljon kaunista luontoa. Planeetan matkailuala kukoistaa ja sillä on paljon liikeyhteyksiä galaksin muiden planeettojen kanssa. Planeetan pääkaupunki Than, on kaunis suurkaupunki, jonka kaduilta löytyy kaikenlaisia kauppoja ja kaupungissa on myös laajoja puistoalueita. Telos on tunnettu myös kiinnostuksestaan taidetta ja kulttuuria kohtaan. Planeetta on hyvin vahvasti uskollinen Tasavallalle. Teloksella on kuitenkin huonotkin puolensa, sillä planeetta on tunnettu myös vedonlyöntipaikoista ja uhkapeleistään. Telosta voisi sanoa galaksin Las Vegasiksi.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuouksen hyppiessä katolta toiselle Gavin kannettavanaan, hän vilkaisi olkapäänsä ylitse taakseen ja kaikeksi epäonnekseen hän huomasi miten Tinia oli lähtenyt hänen peräänsä kiiturilla. Miehen huulilta pääsi raskas huokaus sillä hän ei näköjään ollutkaan päässyt kilpailijasta eroon vaan tuo aiheutti hänelle vielläkin päänvaivaa. Cestuous päätti pysähtyä erään talon katolle, he olivat todennäköisesti tarpeeksi kaukana kaikesta kaupungin vilinästä jotta he voisivat selvittää asian tässä ja nyt, mies ei pelännyt palkkionmetsästäjää ja oli valmis kohtaamaan tuon taistelussa.
Cestuous päästi miehen tippumaan olkapäältään alas ja hän aktivoi uudestaan valosapelinsa punaisen terän.

Gavinin eloton ruumis tippui Cestuouksen viereen liikkumattomana, mies piti varmana että Tinia ei ehtisi napata miestä hänen vierestään ilman että hän itse ehtisi hyökätä Tinian kimppuun ja Cestuous puolustaisi saalistaan hinnalla millä hyvänsä, hänellä ei ollut aikomusta hävitä tätä kilpailua mitättömälle nuorelle naiselle, tai ainakin Cestuous ajatteli Tinian mitättötämänä. Kun Tinia todennäköisesti lähestyi Cestuousta, mies pyöräytti valosapeliaan muutaman kerran taidokkaasti kunnes hän otti valmiusasennon ja hänen kellertävät silmänsä tuijottivat hänen lähestyvää kilpailijaansa. ''Anna tulla sitten, selvitetään tämä tässä ja nyt.'' Cestuous keskittyi keräämään Voimaa ja jäi miettimään suunnitelmaansa - ensimmäisenä mielessä toki oli päästä eroon kiiturista ja sen aseistuksesta.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Lähestyessään nopealla vauhdilla kohdettaan, Tinia näki Cestuouksen tiputtavan Gavinin ruumiin katolle viereensä. Tätä hän piti jo pienenä osavoittona, sillä jos hän nyt saisi pimeän jedin ahdistettua kauemmas ruumiista, hänellä olisi erinomainen tilaisuus napata ruumis itselleen. Kun valosapelin punainen terä lopulta syttyi uudestaan, Tinia virnisti vahingoniloisesti. Jos mies luuli pystyvänsä torjumaan nämä ammukset valosapelilla, tämä saisi huomata olevansa hyvin pahasti väärässä.
"Syö siitä...", nainen mutisi painaessaan yhtä ohjauspaneelin nappuloista ja ampuessaan lopulta kiiturin keulaan piilotetusta suuttimesta liekkejä vastustajaansa kohti. Liekinheittimeltä ei valosapeli suojannut ja lisäksi hän saattoi pysytellä itsekin valosapelin kantaman ulkopuolella, ainakin niin kauan kuin liekinheittimessä riittäisi virtaa.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuouksen kasvoille levisi lyhyt virne kun hän huomasi miten Tinian kiiturista lensi liekkejä häntä päin. ''Luuletko tosisassi tuon pysäyttävän minut?'' Cestuous ajatteli itsekseen kun hän kohotti toisen kämmenensä kohti vastaan tulevia liekkejä. Kerättyään Voimaa käteensä mies hyödynsi nerokkaasti Voimatyöntä pitääkseen liekit kaukana itsestään. Hän jäisi tavallaan kuin ilmakuplaan niin että liekit eivät koskisi hänen ruumiiseensa.
Cestuous tunsi liekkien tuottaman kuuman ilman hipovan hänen mustan asusteensa helmoja ja hän alkoi luomaan vastahyökkäystä Tiniaa vastaan.

Ollessaan ilmakuplassa liekkien keskellä Cestuous pääsi suustaan kaikuvan huudahduksen päästäessään kaiken vihan ja raivon sisältään ammentaakseen pimeää puolta jonka jälkeen hän loi Voimatyönnön lyödäkseen liekit takaisin Tinian kiituria kohti.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Vaikka liekit hetkeksi peittivätkin Cestuouksen näkyvistä, Tinia ei suinkaan ollut tyhmä vaan huomasi niiden käyttäytyvän oudosti, osuessaan Voimatyönnön avulla syntyneeseen suojaan. Pahaa aavistellen, nainen käänsi kiituriaan jyrkästi vasemmalle ja lähti kiertämään sitten kauempaa Cestuouksen ympäri, kun liekit sitten sinkoutuivat takaisin tulosuuntaansa.
"Vau, en tiennytkään, että sillä voi tehdä noinkin...", nainen ajatteli itsekseen ja painoi asian mieleensä vastaisuuden varalle. Tämä pieni takaisku ei kuitenkaan saanut naista vielä luovuttamaan, vaan seuraavaksi tämä heitti matkaan pienen savupommin kiiturinsa varustelokerosta. Ylhäällä talojen katolla puhaltava tuuli todennäköisesti hajottaisi savun piankin, mutta ainakin hetken verran se toimisi näkösuojana, niin että palkkionmetsästäjä saattoi aktivoida liekinheittimen vieressä olevan raskaamman luokan laseraseen ja pysähtyä hetkeksi tulittamaan savun sekaan jäänyttä miestä. Sikäli kuin hän tiesi, tämä olisi jälleen oiva keino valosapelia vastaan sillä normaalisti sillä torjuttiin pienempiä pistoolin ammuksia tällaisen raskaan tulituksen sijaan.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuouksen huomatessa miten Tinian kiituri alkoi kiertämään häntä, hän valmistautui naisen seuraavaan hyökkäykseen. Kun nainen heitti savupommin katolle, Cestuous löi valosapelinsa terän talon kattoa vasten ja hän pyörähti nopeasti ympäri, muodostaen ympärin katolle joka pudottaisi hänet ja Gavinin ruumiin talon katolta suoraan talon sisälle - suojaan Tinian kiiturin tykistöltä. Talon sisällä Cestuous heilautti valosapeliansa, leikaten Gavinin toisen käden irti, sehän oli se jota mies tarvitsi todistaakseen sen että hän surmasi Gavinin. Saatuaan Gavinin käden haltuunsa, Cestuous keskitti katseensa Gavinin ruumiiseen ja käyttämällä pimeän puolen kuolettavaa näköä, hän myös tuhoaisi loput ruumiista jotta Tinia ei saisi toista käsivartta haltuunsa tai mitään Gavinin ruumiista.

Cestuous tiesi että hänen olisi viellä hoideltava Tinia sillä tuo tuskin antaisi miehen vain kävellä pois joten Cestuous poistui talosta toista kautta, saadakseen yllätyshyökkäyksen Tiniaa vastaan. Talon ulkopuolella saatuaan katseensa Tinian kiituriin, Cestuous heitti valosapelinsa Voiman avulla kohti tuon raskasta laserasetta, aikeinaan tuhota se ja sen jälkeen vetää valosapeli takaisin hänen käteensä ja hypätä takaisin katolle, seuraavaa siirtoa varten.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Savun alkaessa hälvetä Tinia huomasi kattoon ilmestyneen reiän ja sen, että jedi ja ruumis olivat molemmat hävinneet. Itsekseen kiroillen, Tinia ajoi kiiturinsa lähemmäs reikää ja katsoi alas, näkemättä kuitenkaan merkkiäkään kummastakaan kohteesta. Gavinin ruumiista taas olivat jäljellä ainoastaan savuavat jäännökset, jotka kuolettava katse oli aiheuttanut.
"Se siitä toisesta kädestä kai sitten...", Tinia ajatteli itsekseen ja mietti mitä tehdä seuraavaksi. Todennäköisesti sekopää yrittäisi päästä rakennuksesta toista kautta, joten hänellä olisi vielä tilaisuus saada tämä kiinni ja irti leikattu käsi haltuunsa. Se tulisi kuitenkin olemaan huomattavasti vaikeampaa, sillä käden saamiseksi olisi hyvin todennäköisesti päästävä lähietäisyydelle.
Ennen kuin Tinia kuitenkaan ehti tehdä päätöstä seuraavan siirtonsa suhteen, sytytetyn valosapelin hehku hänen oikealla puolellaan kiinnitti hänen huomionsa. Kun Cestuous sitten kohotti kätensä heittoon, Tinia painoi kaasun pohjaan ja ohjasi kiiturin rajusti ylöspäin, mutta liian myöhään. Ilman halki kieppuvan aseen kärki osui kiiturin keulassa olevan laseraseen kylkeen ja sai kipinäsuihkun sinkoamaan ilmoille. Tinia taas tajusi olevansa taas astetta huonommassa asemassa jediin nähden, sillä nyt hänellä oli käytössään vain kiiturin liekinheitin, jossa siinäkin oli vain rajallisesti virtaa.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuouksen ottaessa valosapelinsa takaisin käteensä hän huomasi Tinian aluksesta sinkoilevat kipinät ja sen miten raskas laserase meni hajalle. Mies hymähti lyhyesti ja pyöräytti valosapeliaan muutaman kerran kehonsa ympäri kunnes toi sen jälleen valmiusasentoon. ''Älä ikinä haasta Voiman pimeää puolta.'' Cestuous ajatteli päänsä sisällä kerätessään Voimaa jalkoihinsa ja katsoessaan Tinian kiituria.
Mies ajatteli että mikäli hän onnistuisi saamaan kiiturin myös hajalle, Tinia joutuisi kohtaamaan hänet kokonaan ilman sitä ja silloin nainen ei todennäköisesti niin vain lähtisi karkuunkaan.

Kerättyään tarpeeksi Voimaa jalkoihinsa Cestuous lähti juoksemaan hyvin nopeasti kohti Tinian kiituria. Hän piti toisen kätensä valmiina tekemään Voimatyönnön mikäli Tinia yrittäisi käyttää kiiturinsa liekinheitinsä. Cestuous hyppäsi korkealla hypyllä ilmaan ja sen avulla hän pyrki laskeutumaan niin että sivaltaisi Tinian kiituriin ilkeän näköisen sivalluksen, yrittäen tähdätä toiseen siipeen.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Tinia huomasi Cestuouksen lähtevän valosapeleineen kohti, joten nainen päätteli miehen nyt yrittävän tuhota myös liekinheittimen tai pahimmassa tapauksessa koko kiiturin. Ajatellessaan niitä lukuisia pieniä keikkoja jotka oli tehnyt ihan vain saadakseen rahat omaan kiituriin, Tinialle oli nopeasti selvää, ettei antaisi jedin päästä tuhoamaan vaivalla hankittua kulkuneuvoa. Niinpä nainen painoi kaasun pohjaan samalla hetkellä kun Cestuous hyppäsi ja onnistui tällä kertaa täpärästi pääsemään miehen ulottuvilta, niin että valosapelin isku meni kiiturin siivestä ohi. Tämän jälkeen palkkionmetsästäjä kiepautti kiiturinsa ympäri ja lähetti taas parin sekunnin liekkisuihkun vastustajaansa kohti, lähinnä muodon vuoksi sillä arveli ettei lopputulos olisi paljonkaan onnistuneempi kuin ensimmäisellä yrityksellä.
"Ei ala kyllä kohta olla muita vaihtoehtoja kuin käyttää sädepistoolia tai sitten luovuttaa tämä erä hänelle", nainen ajatteli itsekseen. Yksi vaihtoehto toki olisi ollut mennä lähelle ja haastaa mies lähitaistelussa, mutta valosapelin vuoksi riski raajojen tai jopa hengen menetyksen suhteen oli aivan liian suuri tästä keikasta luvassa oleviin rahoihin nähden.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuous, kuten arvata saattoi, piti itsensä kaukana liekeistä toisella Voimatyönnöllä hänen kädestään. Hän ei tällä kertaa tosin edes vaivautunut lähettämään liekkejä takaisin kohti Tiniaa sillä tiesi että tuo vain väistäisi ne kiiturillaan. Mies laskeutui jaloilteen takaisin talon katolle musta kaapu liehuen tuulessa. Laskeuduttuaan takaisin katolle, hän suoristautui täyteen ryhtiinsä ja pyöräytti punaista valosapeliaan muutaman kerran ilmassa kunnes hän siirsi katseensa suoraan Tiniaan.
Mies levitti kätensä sivuillensa mutta piti kuitenkin valosapelinsa edelleen aktivoituna varmuuden vuoksi.

''Et voi voittaa minua, en ole edes viellä taistellut kanssasi täydellä voimallani. Tunne... minun vihani.'' Cestuous keräsi Voimaa jalkoihinsa ja hän oli jo lähtemässä toiseen hyökkäykseen Tiniaa vastaan kunnes hän aisti jotakin joka sai hänet pysähtymään muutaman askeleen jälkeen. Kuului jonkinlaista meteliä kun Teloksen virkavalta oli saapumassa paikalle, joku oli oletettavasti huomannut kirkkaat liekit ja valosapelin valon kaupungissa ja hälyttänyt virkavallan paikalle.
Cestuous tuhahti kolkosti jonka jälkeen hän vilkaisi viellä kerran Tiniaan. ''Olet onnekas...Tämän kerran.'' Cestuous sanoi viellä naiselle jonka jälkeen hän päätti tehdä viisaan teon ja lähteä juoksemaan Voiman avulla mahdollisimman nopeasti pois paikalta, hänellä ei ollut mitään aikomusta jäädä taistelemaan Teloksen virkavallan kanssa.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Palkkionmetsästäjä vs. salamurhaaja

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Turvallisemmalle etäisyydelle päästyään, Tinia sormeili mietteissään vyöllään roikkuvan sädepistoolin perää. Ammukset itsessään eivät ehkä toimisi valosapelin vuoksi, mutta jos hän saisi aikaan oikosulun, hän voisi kenties heittää aseen päin vastustajaansa ja käyttää sitä ikään kuin kotitekoisena räjähteenä. Naisen ajatuksenjuoksu kuitenkin katkesi kun hänkin erotti lähestyvien sireenien äänen. Katsoessaan kiiturinsa selästä alas katutasolle hän saattoi nähdä alhaalla jo pienen väkijoukon alkaneen kerääntyä ihmettelemään kahta tummiin pukeutunutta hahmoa, joiden luota oli hetki sitten näkynyt liekkejä. Todeten näin itsekin, että taisi olla aika lähteä, Tinia vilkaisi vielä kerran Cestuouksen suuntaan, haastavaan sävyyn.
"Voitit tämän erän", palkkionmetsästäjä sanoi poistuvan miehen perään, ennen kuin käänsi kiiturinsa ympäri ja kaasutti vauhdilla pois paikalta, kohti kaupungin reunalla olevaa köyhempää kaupunginosaa, missä hänen olisi helppo kadota poliiseilta väkijoukkoon.
Vastaa Viestiin