Murtautuminen Jeditemppeliin

Coruscant on kaupunki planeetta, jonka koko pinta-ala on rakennettu täyteen valtavia pilvenpiirtäjiä, jotka jakautuvat ylä-tasoon ja ala-tasoon. Coruscantin ala-tasoilla on aina pimeää, sillä rakennukset ovat niin korkeita ettei aurinko pääse ikinä paistamaan ihan maahan asti. Ala-tasoista onkin ajan saatossa tullut pimeyden vuoksi rikollisten täyttämää slummialuetta. Ylä-tasot taas ovat täysin ala-tasojen vastakohta. Ylä-tasoilla näyttää siltä, ettei aurinko laske lainkaan, sillä vaikka aurinko paistaisikin juuri planeetan toiselle puolen, auringon valo, neonvalot ja muut heijastuvat ikkunoista planeetan pimeälle puolelle ja siksi siellä näyttää hämärimmilläänkin vain siltä kuin aurinko olisi juuri laskemassa. Galaktisen Tasavallan senaatti ja jeditemppeli sijaitsevat tällä planeetalla.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Ammuttuaan laukaukset, Tinia jatkoi ryömimistään eteenpäin, kunnes alkoi erottaa edessäpäin valoa ja sen tiellä olevan ritilän. Hän oli selvästi tulossa johonkin toiseen huoneeseen, mutta juuri nyt ei ollut aikaa jäädä miettimään oliko huoneessa ketään muita tai olisiko reitti muutenkaan selvä. Hetkeäkään epäröimättä Tinia iski ilmastointikanavan luukulla olevan ritilän sivuun ja ryömi ulos, minkä jälkeen hän nousi ylös ja lähti juoksemaan huoneessa olevan sisäpuutarhan läpi. Tiniian ensimmäinen ajatus oli pyrkiä valtavan näköisestä puutarhasta kohti temppelin käytäiä, jotta voisi juosta käytäviä pitkin takaisin kiiturilleen, mutta hänen edettyään jonkin aikaa, hän kuitenin huomasi sini-ihoisen nautolanin tulevan jostain pensaiden ja muiden kasvien seasta hänen eteensä ja katkaisevan hänen pakotiensä.
"Antaudu suosiolla. Sinulla ei ole pakotietä", naisen edelle ehtinyt Kida sanoi. Tinia vilkaisi nopeasti taakseen nähden hänen perässään olleen togrutan saavuttavan häntä. Hetken verran hän ehti ajatella, että nautolan oli oikeassa, mutta sitten hänen katseensa osui valtaiin, lattiasta kattoon ulottuviin ikkunoihin, jotka hän näki toisella puolellaan. Hänen päähänsä kohoava suunnitelma oli riskialtis, mutta parempaakaan ei ollut tiedossa, ellei hän sitten halunnut jäädä kiinni.
"Olisi ilo jäädä juttelemaan, mutta on kiire. Tulette muistamaan tämän päivänä jolloin melkein saitte minut kiinni", Tinia julisti ja pinkaisi sitten juoksuun puutarhan halki kohti ikkunoita, samalla kun painoi yhteyslaitteensa sivussa olevaa nappia. Kaukana huoltotasanteella, napin painallus sai naisen kiiturin kytkeytymään päälle ja lähtemään automaattiohjauksn varassa kiertämään jeditemppeliä, kohti paikkaa mistä hänen lähettämänsä signaali tuli. Jos kaikki sujuisi hyvin, hän voisi vain heittäytyä ikkunan läpi ja laskeutua paikalle tulevan kiiturinsa päälle. Monta asiaa voisi kuitenkin mennä vielä vikaan, joten Tinia päätti ettei juhlisi voittoa ihan vielä.
"Perään!" hän kuuli nautolan jedimestarin huudahtavan takanaan, kun tämä itse lähti jo juoksemaan hänen peräänsä.
Avatar
Valomiekka
Viestit: 40
Liittynyt: La Huhti 16, 2016 8:19 pm
Paikkakunta: Shili

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Valomiekka »

Sansa lähti samantein juoksemaan tunkeilijan perään jedimestari Neirin tapaan. Tyttö otti välillä hyppy askelia, jotta saisi ehkä kiinni laiten kädestä tai jalasta, tai vaikkapa hypättyä suoraan selkään, mutta tämä ei ainakaan vielä tuottanut tulosta. Vähän väliä hypyt jäivät liian lyhyiksi tai se oli mennyt läheltä, osa ei myökään onnistunut. Sitten togruta sai idean, joka ehkä saisi tunkeilijan kiinni. Sansa ponnisti vauhtia yrittäen keskittää Voimansa hyppyyn, jotta se menisi pitkälle ja korkealle. Näimpä myös kävi, sillä nuori meni voltin kautta tunkeilijan yli suoraan tämän eteen.
Sansa toivoi, että tunkeilija pysäyttäisi hiukan vauhtiaan, jotta mestari Neir saisi tämän takaapäin kiinni helpommin, ja jos tunkeilija kääntyisi jompaan kumpaan suuntaan niin Sansa olisi valmiina juoksemaan.

[Anteeksi lyhyys.]
"Tee tai älä tee." - Yoda

Sansa Victor - Jedi (Padawan)
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Tinia pinnisti voimansa äärimmilleen ja juoksi eteenpäin. ikkunan luokse oli matkaa enää muutamia metrejä kun togrutan kuitenkin onnistui hypätä hänen eteensä. Aikomatta kuitenkaan luovuttaa pakeenemisen suhteen, Tinia otti nopeasti varustevyöltään kranaatin ja heitti sen tappavan tarkasti kohti Sansaa. Tämän siirron näkeminen sai hieman taempana tulevan Kidan pysähtymään ja ojentamaan sitten kätensä kranaattia kohti. Juuri kun änytti siltä, että kranaatti räjähtäisi Sansan kasvoille ja tappaisi tytön, Kidan onnistui Voiman avulla lennättää kranaatti nopeasti tytöstä sivuun,niin ettei tällä aiheutuisi vahinkoa. Kranaatti oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja sillä välin kun jedimestari oli keskittynyt suojaamaan kokematonta padawania, Tinia oli ehtinyt ampu varustevyöltään magneetilla toimivan vaijerin yhteen isojen ikkunoiden vieressä olevista pylväistä. Kiskaisemalla itsensä ylöspäin ja heittäytymällä samaan aikaan eteenpäin, Tinia lensikin nyt vuorostaan Sansan ylitse ja onnistui kuin onnistuikin heittäytymään ikkunan läpi. Palkkionmetsästäjän ongelmat eivät kuitenkaan tähän loppuneet. Koska he olivat temppelin ylimmissä kerroksissa, painovoima teki tehtävänsä ja Tinia lähti tippumaan ilman halki alaspäin, painaen kuumeisesti yhteyslaitteessaan olevia nappeja. Hän oli ehtinyt tippua runsaat kuusi kerrosta alaspäin, kun viimein näki kiiturinsa lähestyvän ja onnistui nappaamaan kiiturin sarvesta, niin että saattoi hieman vaivalloisesti kiivetä sen selkään. Pysähtyen tämän jälkeen hetkeksi ilmaan, Tinia katsoi ylöspäin ja nähdessään lopulta ikkunan ääreen rynnänneen jedimestarin, hän heitti jedien suuntaan ilkikurisen hymyn saatteleman lentosuukon, ennen kuin heilautti kättään ja painoi kaasua kadotakseen liikenteen sekaan.
Avatar
Valomiekka
Viestit: 40
Liittynyt: La Huhti 16, 2016 8:19 pm
Paikkakunta: Shili

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Valomiekka »

Sansa säpsähti kranaatin tullessa tätä päin. Nopeasti tämä yritti keskittyä Voimaan, muttei pystynyt näin nopeasti siihen, onneksi kuitenkin mestari Neir oli paikalla ja ehti pelastaa nuorukaisen nahan.
"Kiitos." Sansa sanoi ja ryntäsi tunkeilijan perään, joka juoksi ikkunalle. "Hän pääsee pakoon.." Togrutatyttö sanoi ja meni samantien tunkeilijan perään, muttei onnistunut pysäyttämään häntä, sillä tämä oli jo tippumassa alas temppelistä. Jokin kuitenkin pelasti naisen, kiituri.
"Hän pääsi pakoon..Tiedostot mukanaan.." Nuorukainen sanoi ärtyneesti, koska piti tätä omana syynään, että tunkeilija pääsi pakoon. Nainen antoi kahdelle jedille ilkikurisesti lentosuukon ja tästä Sansa pahastui entisestään. Ennen kuin tunkeilija kuitenkin ehti vilistää tiehensä Sansa ehti katsoa kiituria tarkemmin ja tämä oli ainakin samannäköinen kuin se mikä oli ollut tasanteella.
"Eikös tuo ole se kiituri missä on jäljityslaite?" Tyttö kysyi ja jäi katsomaan kuinka tunkeilija livisti tiehensä tiedostot mukanaan.
"Tee tai älä tee." - Yoda

Sansa Victor - Jedi (Padawan)
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Kida huokaisi helpotuksesta saadessaan Sansan pelastettua, joskin tämä antoi tunkeilijalle tiaisuuden selvitä pinteestä ja heittäytyä ikkunan läpi. Jäädessään Sansan viereen hetkeksi katsomaan ikkunan viereen kuinka tunkeilija heitti heille lentosuukon ja ajoi sitten tiehensä. Toisin kuin togruta oli aiemmin arvannut, kyseessä ei ollut amatööri, sillä tunkeilija tuntui selvästi ennakoineen sen, että hän ei uhraisi padawania ja lähtisi tämän perään vaan sen sijaan pelastaisi padawanin.
"Näyttäisi olevan sama kiituri. Ennen kuin lähdemme kuitenkaan perään niin selvitetään ensin mitä kaikkea hän sai mukaansa", Kida ehti sanoa, ennen kuin hänen ranteessaan oleva yhteyslaite piippasi sen merkiksi, että joku yritti saada hänet kiinni.
"Niin?" Kida kysyi avatessaan yhteyden ja yllättyi kuullessaan mestari Katarnin sijaan neuvoston johtajan, Vrad Umandin äänen.
"Mestari Neir, kuulimme laukauksia. Kuuluivatko ne sinun ja padawan Victorin luota?" Umandi kysyi. Äänessä kuului huolta, mutta samalla Neir arvasi Umandin olevan valmis toimimaan saamiensa tietojen pohjalta.
"Melkein saimme tunkeilijan kiinni, mutta hän heittäytyi ulos puutarhan ikkunasta ja pakeni kiiturilla. Kiiturissa on kuitenkin jäljityslaite, joten hänet voi saada vielä kiinni jos toimimme nopeasti", nautolan vastasi. Jedineuvoston johtaja ryhtyikin samantien antamaan ohjeita siitä miten toimia.
"Hyvä on, lähetän mestari Katarnin ja pari neuvoston jäsentä tunkeilijan perään. Pyytäisin, että sinä ja padawan Victor pysytte kuitenkin temppelissä. Sinun pääasiallinen tehtäväsi on huolehtia potilaista temppelin sairastuvalla", mestari Umandi muistutti. Vaikka Kidan tekikin nyt vauhtiin päästyään jatkaa takaa-ajoa, hän kuitenkin käsitti mestari Umandin olevan oikeassa, eikä siksi ryhtynyt väittämään vastaan temppelissä pysymisen suhteen.
"Ymmärrän mestari. Saanko kuitenkin kysyä mitä tunkeilijan onnistui viedä arkistosta? Hän oli selvästi joidenkin tiedostojen perässä sillä padawan Victor löysi hänet arkiston tietokoneilta", Kida kysyi. Hetken hiljaisuus paljasti, että Umandi epäröi pitäisikö häntä sekoittaa tähän enää yhtään enempää, mutta lopulta jedimestari päätti kuitenkin kertoa.
"Se tässä outoa onkin. Vaikuttaa siltä, että mitän ei viety. Sen sijaan tunkeilija ilmeisesti latasi koneelle jotain jonka avulla pyrkii pääsemään tietoihin käsiksi etäältä. Emme siis tiedä mitä tietoja hän tarkalleen ottaen etsii", Umandi sanoi lopulta. Tieto sai Kidan kohottamaan hieman kulmiaan, kunnes lopulta kiitti mestari Umandia tiedoista ja katkaisi yhteyden.
"Se siitä kai sitten. Muut jatkavat takaa-ajoa meidän puolestamme", Kida totesi ja katseli vielä hetken ikkunan toisella puolella, kauempana virtaavaa liikennettä. Hän oli jo aikeissa kehottaa padawania tulemaan mukaansa, ennen kuin muisti, ettei Sansa todellisuudessa ollut virallisesti hänen padawaninsa. Tämän asian muistaminen sai kuitenkin Kidan miettimään, miten jatkaa tästä. Olisiko Sansasta hänen padawanikseen? Käsivarsien haavat selkeästi osoittivat, että tytöllä oli lahjoja parantamisen saralla, vaikka muuten heidän yhteistyössää voisi olla vielä hiomista.
Avatar
Valomiekka
Viestit: 40
Liittynyt: La Huhti 16, 2016 8:19 pm
Paikkakunta: Shili

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Valomiekka »

Sansa jäi tuijottamaan virtaavaa liikennettä särkyneen ikkunan toisella puolen. Hänestä tuntui, että koko juttu oli hänen syytään, tunkeilijan pako. Jos hän olisi totellut, jos hän ei olisi yrittänyt, jos hänen seikkailunhimonsa ei olisi kiehunut yli kaikki olisi varmasti toisin. Kaikki voisi olla toisin, mutta mennyttä ei voinut muuttaa, sen kanssa oli elettävä tästä eteenpäin.
"Selvä...Mestari Neir.." Togruta poistui ikkunan luota ja lähti kävelemään poispäin huoneesta, joka oli Sansalle hyvin tuttu. Täällä hän yritti aina meditoida, yrittää saada yhteyttä Voimaan, siellä hän yritti saada voimia itselleen. Pienestä tytöstä asti hän oli käynyt kyseisessä sisäpuutarhassa, koska oli hyvin yksinäinen, itse asiassa oli vieläkin ja tulisi vielä yksinäisemmäksi jos kukaan ei huolisi häntä padawanikseen. Nuorukainen kääntyi vielä jedimestaria kohti.
"Tämä taisi olla tässä minun osaltani? En usko, että minua tarvitaan enää täällä." Tyttö sanoi, kääntyi sitten taas selkä mestari Neiriä kohti ja käveli hiukan kauemmas, mutta kuitenkin pysähtyi vielä. Sansa tunsi taas sen oudon tunteen, joka veti tätä jedimestaria ikäänkuin puoleensa.
"Tee tai älä tee." - Yoda

Sansa Victor - Jedi (Padawan)
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Sansan lähtiessä kävelemään pois päin, Kida katsoi togrutan ilmettä hetken. Vaikka togruta selvästi pyrki pitämään kasvoillaan neutraalin ilmeen, hänestä tuntui silti että tyttö syytti itseään tunkeilijan paosta. Kida puolestaan tunsi tarvetta vakuuttaa nuorelle padawanille, ettei tapahtunut tämän syytä ollut, joten kun Sansa vielä pysähtyi vähän matkan päässä, jedimestari pudisti hieman päätään.
"Älä syytä itseäsi padawan. Voima johdattaa meitä kaikkia, myös niitä jotka eivät ole tarpeeksi herkkiä kuten me. Tällä kertaa Voima johdatti tunkeilijamme pakoon ja sille on varmasti jokin syy jota me emme vain kykene vielä näkemään", mestari Neir pyrki sanoillaan rauhoittamaan padawania. Sansa näytti näiden sanojen jälkeen olevan jo valmis poistumaan paikalta, mutta lopulta mestari Neir päätti kuitenkin ehdottaa tälle, että hän ottaisi tytön padawanikseen. Olisi tuhlausta lähettää tämä muiden nuorten tavoin työäiseksi jollekin planeetalle.
"Minusta tuntuu, että Voima myös yrittää johdattaa minua yhteen sinun kanssasi. Jos siis olet kiinnostunut, niin voisin ottaa sinut padawanikseni", Kida tarjosi oppilaan paikkaa Sansalle, seuraten tämän reaktiota. Osa hänestä epäröi pystyisikö hän opettamaan Sansaa kyllin hyvin, mutta se jäisi kuitenkin nähtäväksi.
Avatar
Valomiekka
Viestit: 40
Liittynyt: La Huhti 16, 2016 8:19 pm
Paikkakunta: Shili

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Valomiekka »

Sansan sydän löi tuhatta ja sataa kuullessaan jedimestarin viimeisimmät sanat. Hän innostui ja näin myös mieliala koheni, tyttö hymyili, vaikka äsken oli yrittänyt pitää sen suht neutraalina. Eihän tästä tarjouksesta voisi kieltäytyä, mutta togruta pelkäsi, että tyrisi jotenkin opetuksen ja Kida Neir tyrkkäisi hänet jo kolmannelle mestarille taakaksi, koska tyttö oli vaikeasti opetettavissa tulisen luontonsa takia ja tottelevaisuus saattoi välillä raastaa hermoja. Togrutatyttö kuitenkin toivoi parasta ja kääntyi vielä kerran mestaria kohti.
"Kun saa tilaisuuden sitä kannattaa pitää kiinni vai mitä? Suostun siis ottamaan opetusta, mestari.", Sansa sanoi ja hymyili uudelle mestarilleen. "Odotan innolla ensimmäistä yhteistä seikkailuamme"
"Tee tai älä tee." - Yoda

Sansa Victor - Jedi (Padawan)
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Sansan suostuessa hänen oppilaakseen, Kida päästi kasvoilleen leviämään pienen hymyn. Sansa oli vasta hänen toinen oppilaansa, joten häntä ei voinut pitää kovin kokeneena mestarina, mutta äskeisestä epäonnistumisesta huolimatta, hän uskoi heidän kykenevän tekemään yhteistyötä tulevilla tehtävillään. Mutta nyt, ennen sitä oli kuitenkin yksi jos toinenkin asia hoidettavana ennen kuin he voisivat alkaa miettiä ympäri galaksia suuntautuvia tehtäviä.
"Hienoa kuulla. Ilmoitan neuvostolle tästä päätöksestä... mutta sitä ennen voisimme käydä sairastuvalla ja katsoa käsiesi haavat kuntoon vai kuinka?" Kida sanoi ystävällisesti ja viittasi padwanin tulemaan mukaansa kun lähti kävelemään puutarhan halki kohti käytäviä ja alemmissa kerroksissa sijaitsevaa sairastupaa.

[Jees, tää topic oli luultavasti tässä. Mutta lähetin sulle yksärillä ehdotuksen että mitä voitais hahmoilla lähtee tekeen seuraavaks :D]
Avatar
Valomiekka
Viestit: 40
Liittynyt: La Huhti 16, 2016 8:19 pm
Paikkakunta: Shili

Re: Murtautuminen Jeditemppeliin

Viesti Kirjoittaja Valomiekka »

[Jupulis ~ Kiitokset pelistä.]

Sansan kasvoille levisi hymy mestarinsa tavoin. Enää tunkeilijan pako ottanut koville, päinvastoi. Tytönhän melkein pitäisi kiittää tunkeilijaa olihan tämä saattanut padawanin ja mestarin yhteen, toivottavasti kuitenkin Kida Neir olisi Sansalle oikeanlainen opettaja.

Hetken oli hiljaisuus, mutta sitten togrutan uusi mestari ehdotti tytön käsivarsissa olevien haavojen parantamista.
"Mikäpä ettei. Se jäikin vähän aikaa sitten kesken." Sansa sanoi ja lähti astelemaan mestarinsa perässä odottaen samalla uutta seikkailua.
"Tee tai älä tee." - Yoda

Sansa Victor - Jedi (Padawan)
Vastaa Viestiin