Suunnitelmia & juonia

Coruscant on kaupunki planeetta, jonka koko pinta-ala on rakennettu täyteen valtavia pilvenpiirtäjiä, jotka jakautuvat ylä-tasoon ja ala-tasoon. Coruscantin ala-tasoilla on aina pimeää, sillä rakennukset ovat niin korkeita ettei aurinko pääse ikinä paistamaan ihan maahan asti. Ala-tasoista onkin ajan saatossa tullut pimeyden vuoksi rikollisten täyttämää slummialuetta. Ylä-tasot taas ovat täysin ala-tasojen vastakohta. Ylä-tasoilla näyttää siltä, ettei aurinko laske lainkaan, sillä vaikka aurinko paistaisikin juuri planeetan toiselle puolen, auringon valo, neonvalot ja muut heijastuvat ikkunoista planeetan pimeälle puolelle ja siksi siellä näyttää hämärimmilläänkin vain siltä kuin aurinko olisi juuri laskemassa. Galaktisen Tasavallan senaatti ja jeditemppeli sijaitsevat tällä planeetalla.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuous oli saapunut Telokselta takaisin Coruscanttiin ja hän oli matkallaan takaisin Coruscanttiin keksinyt ovelan suunnitelman, tai ainakin suunnitelmalle jonkinlaisen pohjan. Hän oli sopinut tapaamisen erään Tinian tuttavan kanssa joka oli kuuleman mukaan hakkeri josta saattaisi olla hyvinkin paljon hyötyä ja mies oli sopinut tapaamispaikaksi Coruscantin alatasoilla sijaitsevat syrjäiset kadut, niillä he eivät kiinnittäisi turhaa huomiota ja voisivat puhua suunnitelmasta kaikessa rauhassa. Cestuous tunsi kaiken lisäksi Coruscantin alatasot hyvin ja osasi valita paikan jossa olisi mahdollisimman vähän häiriötekijöitä tai ylimääräisiä korvia. Cestuous oli keksinyt idean että he voisivat murtautua Jeditemppeliin josta he voisivat etsiä uutta tietoa Remuksesta, henkilöstä jonka heidän tulisi löytää. Tietysti Jeditemppeliin murtautuminen saattoi kuulostaa hyvin hullulta ajatukselta, ja tavallaan ajatus epäröitti hieman Cestuousta sillä se oli melkoista riskipeliä. Mikäli he onnistuisivat, he saisivat todennäköisesti paljon hyödyllistä tietoa mutta mikäli he epäonnistuisivat, he todennäköisesti päätyisivät vankilaan. Cestuous nojaili rakennuksen seinää vasten syrjäisellä kujalla pukeutuneena mustaan kaapunsa ja odottaen toisen saapuvan paikalle.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Tinia käveli huolettoman ja itsevarman oloisena roskien peittämää katua pitkin, Tacunin seuratessa hänen perässään. Vaikka hiekanruskea trianiiuros olikin hoitanut hakkerin tehtävien lisäksi myös palkkionmetsästäjän hommia Tinian ja kaksoisveljensä Keetan kanssa, ei ollut vaikea huomata, että trianii olisi mieluummin hoitanut tapaamisen jossain muualla. Kaikkein mieluiten mies olisi varmaan ollut kotona Teloksella pitämässä kolmikon omistamaa baaria pystyssä. Vaikka Tacun ei sitä Tinialle suostunutkaan myöntämään, nainen arveli vastenmielisyyden johtuvan kulttuurieroista, sillä kaikki ne trianiit jotka Tinia oli tavannut, tuntuivat saaneen äidinmaidossa hyvän maun taiteen, arkkitehtuurin ja muutenkin ympäristön kauneuden suhteen. Vaikka Coruscantin alatasoissa oli kieltämättä oma tunnelmansa, oli paikka silti hyvin kaukana kauniista, toisin kuin ylätasot.
"Älä huoli, ei täällä uskoakseni kauan tarvitse olla", Tinia koetti rohkaista ystäväänsä, jonka huomasi vilkaisevan inhoten eräälle sivukujalle, joka oli niin täynnä jos jonkinlaista romua ja jätettä, että kujan läpi olisi ollut mahdotonta päästä seuraavalle kadulle jos olisi halunnut.
"Toivotaan... Se sinun Cestuouksesi taitaa saada jotain kiksejä synkkyydestä ja kurjuudesta", Tacun murahti vastaukseksi, sillä seurauksella, että sai Tinian naurahtamaan huvittuneena.
"En kyllä yhtään yllättyisi" Tinia totesi, muistaen hyvin sen läävän, jossa Cestuous oli majoittunut Teloksella olonsa aikana. Tinia epäili syyn kurjuuden kaipuulle olevan se, että mies oli muuten vain masokisti tai sitten tämä hakeutui kurjiin paikkoihin rypeäkseen itsesäälissä sen vuoksi ettei ollut jedi, kuten Tinia oli alunperin luullut. Nämä arvelut tosin oli epäilemättä viisasta pitää omana tietonaan. Heidän käveltyään hiljaisuuden vallitessa vielä jonkin aikaa, Tinia erotti viimein hämärässä valaistuksessa tutun hahmon.
"Ilo tavata taas", Tinia tervehti heidän päästessään puhe-etäisyydelle ja pysähtyessään Cestuouksen lähelle. Tacun puolestaan tyytyi vain nyökkäämään, ennen kuin käänsi epäluuloisesti katseensa lähistöllä norkoilevaan nuorisojengiin, jotka parhaillaan silmäilivät kadun varteen pysäköityä kiituria arvioivasti.
"Jos herra Synkistelijälle vain sopii niin voisimme vaikka siirtyä keski-tasoille johonkin viihtyisään baariin puhumaan. En todellakaan halua olla paikalla kun kiiturin omistaja tulee ampumaan noille pennuille uudet persreiät", Tinia ehdotti. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun nainen kävi alatasoilla ja hänen kokemuksensa mukaan paikka oli kaikkea muuta kuin rauhallinen vaikka Cestuous saattoikin muuta väittää.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Hetken odoteltuaan Cestuous huomasikin huppunsa alta miten Tinia saapui paikalle tämän kumppaninsa kanssa. Kieltämättä Coruscantin alatasot olivat kurjaa seutua ja kaiken lisäksi kaikkea muuta kuin turvallista seutua mutta se oli Coruscantissa se paikka jossa langennut Jedi kykeni liikkumaan huomaamatta ja alatasoilla kukoistavan rikollisuuden vuoksi täältä kyllä sai hommaa jos sitä tuli tänne etsimään. Cestuous ei tervehtinyt Tinian kumppania minkäänlaisella eleellä mutta hän tyytyi lyhyesti nyökkäämään Tinialle ja kun palkkionmetsästäjä sanoi että he voisivat siirtyä keskitasoille johonkin mieluisaan baariin, Cestuous lähti mitään sanomatta kävelemään kohti keskitasoja. Mies itsekin vilkaisi norkoilevaa nuorisojengiä ja mies lähinnä hymähti lyhyesti ennen kuin jatkoi matkaansa.

Saavuttuaan keskitasoille jonkin ajan kuluttua, muutama sivukujilla oleva henkilö jopa tervehti Cestuousta lyhyillä nyökkäyksillä kun he tunnistivat miehen ja Cestuous nyökkäsi heille lyhyesti takaisin. Saavuttuaan johonkin niin sanottuun viihtyisään baariin Cestuous käveli baarissa sijaitsevaan nurkkapöytään tilattuaan matkalla itselleen muutaman shotin pöytään ja mikäli Tinia ja tuon kumppani tilasivat jotakin, Cestuous odotti noidenkin tilauksia ennen kuin käveli pöytään. Pöytä sijaitsi sopivasti nurkassa ja sen lähellä ei ollut muita pöytiä joten paikka oli täydellinen tälle keskustelulle. Otettuaan ensin lyhyen huikan viskistään, Cestuous meni suoraan asiaan, madaltaen tietysti ääntänsä. ''Murtaudun Jeditemppeliin.'' Hän ei paljoa jäänyt pitkittelemään asiaansa vaan sanoi hullun ideansa suoraan päin naamaa. ''Mikäli Remus on Voimaherkkä, hänestä saattaa olla maininta Jeditemppelin tiedoissa.''
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Cestuouksen kääntyessä mitään sanomatra kävelemään eteenpäin ja ilmeisesti johdattamaan heitä jonnekin, Tinia ja Tacun vilkaisivat toisiaan lyhyesti, kunnes Tinia kohautti olkapäitään ja lähti taas ystävänsä edellä kulkemaan eteenpäin, Cestuouksen perässä seuraten. Reitti vei lopulta alhaalta maanpinnan tasolta ylempänä kulkevalle kävelytasanteelle, jota pitkin he lopulta pääsivät erääseen ihan siedettävältä vaikuttavaan baariin. Sen lisäksi, että asiakkaiden puheensorina peittäisi heidän keskustelunsa, taustalla soi myös musiikkia joka toisi oman lisänsä taustameluun, joka estäisi sivullisia kuulemasta liikaa. Tilattuaan itselleen Ja Tacunille pullollisen Dantooinelaista vodkaa, seurue vetäytyi Cestuouksen johdolla sivummalla sijaitsevaan nurkkapöytään. Tinia oli juuri kumonnut ensimmäisen vodkalasillisen suuhunsa, kun Cestuous sitten meni suoraan asiaan ja pamautti ilmoille suuren suunnitelmansa. Tinia pärskähti ja joutui hetken verran yskimään ollakseen tukehtumatta vodkansa. Tacun puolestaan ei kyennyt hillitsemään itseään vaan alkoi nauraa, osin Cestuouksen suunnitelman ja osin taas Tinian reaktion vuoksi.
"Oletko ihan hullu?" Tinia onnistui lopulta kysymään ja katsoi Cestuousta kuin mielenvikaista.
"Se mitä viehättävä ystäväni tässä yrittää kysyä, on se, miten ajattelit onnistua? Jedeillä tosiaan saattaa olla tietoja, mutta ei sinne temppeliin noin vain hiivitä ikkunasta. Turvatoimet ovat melkein yhtä tiukat kuin senaatissa ja... Noh, sanomattakin selvää, että rakennus kuhisee jedejä. Ne vaistoavat sinut niillä erikoisvoimillaan kyllä", Tacun sanoi huvittunut virne naamallaan, mutta samalla selkeästi kiinnostuneena kuulemaan lisää. Jokin Cestuouksen käytöksessä vain ilmaisi trianiille, että mies oli miettinyt suunnitelmaa enemmänkin kuin 5 sekuntia.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuouksen ilme pysyi ilmeettömänä kun Tinia meinasi tukehtua vodkaansa, reaktio jota langennut jedi oli tosin jo odottanut sillä Tinian ja hänen ystävänsä korvaan suunnitelma saattoi tosiaan kuulostaa hullulta. Mutta Cestuouksen korvaan se ei kuulostanut hullulta, lähinnä siksi että hän itse oli entinen jedi joten oli kyllä harvinaisen tietoinen temppelin turvatoimista, huoneiden ja käytävien sijainneista ja siitä että Jedit saattaisivat aistia heidän läsnäolonsa ennen kuin he ehtisivät edes temppeliin sisälle.

Cestuous kaatoi kaikessa rauhassa itselleen lisää viskiä lasiin ja otti hieman suuremman huikan. Kun Tacun kysyi häneltä miten hän ajatteli onnistua, Cestuous nojautui selällään tuolinsa selkänojaan. ''Minulla on keinoni ja olen kyllä tietoinen Jeditemppelin turvatoimista. Ja mitä tulee Jedien kykyyn aistia... on minullakin niitä lahjoja.'' Cestuous puhui viileästi ja rauhallisesti saadakseen kaksikon vakuutettua että suunnitelma oikeasti saattaisi toimia. ''Ja selventääkseni viellä, suunnitelmaan ei kuulu juosta temppeliin suoraan etuporteista sisälle ja aloittaa massamurhaa vaan päästä salaa sisälle, tehdä mitä teemme ja lähteä ulos ennen kuin Jedit huomaavat mitään.''
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Tinian toivuttua ensijärkytyksestä, hänen ei auttanut kuin koettaa miettiä suunnitelmaa mahdollisimman monelta kannalta, sillä Cestuous todella näytti olevan tosissaan. Samaan päätelmään tuli myös naisen vieressä istuva trianii, joka myös alkoi miettiä Cestuouksen esittämän suunnitelman tarjoamia mahdollisuuksia.
"Hyvä on, oletetaan että hyväksymme suunnitelman. Vaikka pääsisitkin jonkinlaiselle takaovelle jedien ja muiden ihmisten huomaamatta, niin entä droidit sitten? Ja valvontakamerat? Niiden välttäminen on kokonaan eri asia kuin elävien olentojen välttäminen, sillä niitä et taida voida aistia ainakaan ihan samalla tavalla kuin jedejä", Tinia kysyi lopulta, sillä seurauksella, että tämän vieressä istuva Tacun hymähti huvittuneesti.
"Itse asiassa minä pystyisin hoitamaan sen ongelman, mutta se edellyttää, että saamme joko kaapattua jonkun temppelin huoltodroideista ohjaukseemme taikka sitten saamme ladattua temppelin järjestelmiin ohjelman joka antaa minulle valtuudet ohjailla turvajärjestelmiä mieleni mukaan niin että voin seurata Cestuouksen etenemistä temppelissä ja kytkeä järjestelmiä tarpeen mukaan pois päältä... Tosin sitä ennen pitää keksiä keino miten saamme ylipäätään jomman kumman vaihtoehdon toteutettua kenenkään huomaamatta", Tacun puuttui puheeseen omahyväisesti virnistäen. Tinia vilkaisi ystäväänsä, epäillen edelleen suunnitelman toimivuutta.
"Te miehet olette ihan hulluja...", Tinia tuhahti ja siemaisi jälleen vodkaansa. Vaikutti siltä, että tämä suunnitelma oli lyöty lukkoon, oli se sitten kuinka riskialtis tahansa.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuous seurasi kaksikon keskustelua sanomatta siihen oikeastaan sanaakaan. Hän oli melko itsevarma onnistumisestaan, vaikka tietysti riski kiinni jäämisestä oli olemassa tehtävässä. Mutta se oli aino keino saada lisää hyödyllistä tietoa Remuksesta, joka taas auttaisi tehtävän jatkamisessa. Mies vei viskilasin jälleen huulilleen ottaen siihe itselleen huikan. ''Tiedän kyllä miten pääsen Jeditemppeliin sisälle ja tiedän miten liikkua siellä huomaamatta. Tahdon hoitaa tehtävän mahdollisimman nopeasti... eikä teillä ole siinä mitään hävittävää. Minä olen se joka sinne menee, ette te.'' Cestuous piti lyhyen tauon puhuessaan vilkaistessaan muualle hetkeksi.

''Mitä tulee siihen että hakkeroit järjestelmiä.. kykenen asentamaan ne päästäessäni sisälle temppeliin.'' Cestuouksen keltaiset silmät jäivät hetkeksi katsomaan hänen edessään olevaa seinää tyhjästi, hän oli matkallaan Coruscanttiin miettinyt suunnitelmaansa hyvin tarkkaan ja oli melko varma siitä että onnistuisi tehtävässään. Entisenä Jedinä hän oli perillä temppelin turvajärjestelmistä mikäli hän vain muistaisi ne tarkalleen ja oikein. ''Mikäli olette edelleen mukana, tarvitsen teiltä sen laitteen jonka asennan turvajärjestelmiin ja olen valmis lähtemään.''
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

"Sinun ei ole tarpeen päästä edes temppeliin sisälle. Riittää että laitat muistisirun yhteen temppelin ulkopuolella olevista huoltodroideista ja minä pystyn hoitamaan loput. Sen jälkeen voin ohjailla valvontakameroita ja droideja miten haluan", Tacun sanoi, samalla kun otti taskustaan yhden sirun. Miehellä oli näitä yleensä pari mukana kaiken varalta, sillä usein Tinian kanssa tuli tilanteita jolloin jonkin rakennuksen teknologia piti saada otettua hallintaan. taustalla Tinia huokaisi raskaasti.
"Hyvä on, olemme mukana. Tosinminusta olisi parempi järjestää vielä jokin harhautus myös... ihan kaiken varalta, jotta tämä varmasti onnistuu. Voin palkata sopivan henkilön siihen hommaan jos se vain sinulle sopii", Tinia totesi lopulta ja vilkaisi sitten Cestuousta kuin kysyen tältä lupaa harhautuksen järjestämiseen. Samalla nainen myös otti pitkän huikan ostamastaan vodkapullosta. Kenties sitä pitäisi ostaa lisää varastoon, sillä Tiniasta tuntui, että rohkaisuryypyille tulisi olemaan vielä tarvetta heti kun suunnitelmaa lähdettäisiin pistämään käytäntöön.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuous pyöritteli hänen viskilasiansa kädessään ja hänen keltaiset silmänsä tuijottivat mietteliäänä lasissa olevaa viskiä. Tacunin kertoessa ettei Cestuouksen tarvitsisi edes päästä Jeditemppeliin sisälle asti asentaakseen sirun turvajärjestelmiin, hän nyökkäsi miehelle vastaukseksi. ''Kannattaa olla varovainen miten paljon sotkeudut turvajärjestelmiin, muuten joku saattaa huomata että joku peukaloi sitä.'' Cestuous sanoi Tacunille kaataessaan loputkin viskistä kurkustaan alas. Suunnitelman oli pakko onnistua, Cestuous kykenisi taistelemaan muutaman Jedin kanssa mutta temppeli oli Jedejä täynnä eikä kukaan ollut tarpeeksi hullu että yrittäisi yksin taistella koko temppeliä vastaan, se olisi suorastaan itsemurhaa.

Cestuous myös tiesi sen että mikäli hän jäisi kiinni, ei olisi epäilystäkään että hän päätyisi Coruscantissa sijaitsevaan vankilaan joka sijaitsi Senaattorin rakennuksen lähellä. Tinian kysyessä voiko hän palkata harhautuksen temppeliin, Cestuous nyökkäsi naiselle. ''Mikäli koet sen tarpeelliseksi.'' Mies sanoi palkkionmetsästäjälle ojentaessaan kätensä vastaanottamaan sirun itselleen. ''Onko muuta mitä pitäisi käsitellä?''
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

"Amatöörinäkö pidät? Vakuutan että kukaan ei tule huomaamaan minua ja läsnäoloani järjestelmissä", Tacun virnisti itsevarmasti, samalla kun siemaili omaa juomaansa, Tinian puolestaan tarkistaessa datapäätteeltään, että hänellä edelleen oli hänen ajattelemansa henkilön yhteystiedot tallessa.
"Kaikki mikä parantaa onnistumisen mahdollisuuksia, on tarpeellista padawan", Tinia tuhahti Cestuoukselle, samalla kun siemaisi taas vodkaa ja katsoi sitten edessään istuvaa pimeää jediä kuin koettaen arvailla ilmeestä mitä tämä ajatteli.
"Sikäli kuin olen oppinut yhtään tuntemaan sinua, haluaisit mieluiten mennä temppeliin heti kun mahdollista... Milloin siis aiot mennä? Haluan tietää kuinka kauan minulla on aikaa järjestää se harhautus", Tinia kysyi Cestuoukselta, joka hänen kokemansa mukaan tuntui lähinnä improvisoivan toimensa sen sijaan että olisi suunnitellut kovin tarkasti etukäteen. Toisaalta mitäpä hän jedeistä tiesi, kenties Cestuouksen toimintatapojen taustalla oli jokin ajatus jota Tinia itse vain ei ollut vielä tiedostanut.
Avatar
Gunblade
Viestit: 31
Liittynyt: La Tammi 17, 2015 12:27 am

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Gunblade »

Cestuous ei reagoinut mitenkään siihen että Tinia kutsui häntä ''padawaniksi'', toki mies koki sen halventavana mutta ei kokenut tilannetta sopivaksi alkaa käynnistämään mitään kiistoja. Tinia oli oikeassa että Cestuous suosi enemmän sitä että hän improvisoi tilanteen mukaan toimensa kuin suunnittelisi kaiken etukäteen pikku tarkasti, siinä oli se huono puoli että kaikki ei aina mennyt kuten oli suunnitellut. Tinian kysyessä mieheltä miten pian hän ajatteli lähteä Jeditemppeliin, Cestuous piti hetken hiljaisuuden. Toki hän halusi aloittaa tehtävän mahdollisimman nopeasti saadakseen sen kerralla pois alta mutta hän ajatteli että kaipa hänen täytyy antaa Tinialle aikaa järjestää harhautus.

Cestuous vilkaisi ympärillensä mietteliäästi miettiessään kauanko aikaa häneltä veisi valmistautua tehtävään ja kauanko hänellä menisi matkata Jeditemppeliin asti, olihan Coruscant hyvin hyvin suuri planeetta ja koska koko planeetta oli yhtä kaupunkia, veisi aikansa ennen kuin hän ehtisi Jeditemppeliin asti. Mies vei kätensä hieraisemaan leukaansa kunnes hän vastasi. ''Hanki harhautus mahdollisimman nopeasti, lähden samalla minuutilla kun ilmoitat että olet saanut harhautuksen järjestettyä.''
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

"Selvä, painun hoitamaan asiaa saman tien. Minulla ei toivottavasti mene kauan, joten voit minun puolestani lähteä valmistautumaan tai mitä nyt ajattelitkin tehdä ennen operaatiota", Tinia totesi ja nousi seisomaan alkaakseen tehdä lähtöä.
"Minä taas taidan mennä takaisin alukselle sillä tuskin tarvitset minua? Käynnistän kaiken tarpeellisen koneelle valmiiksi", Tacun sanoi Tinialle, joka laittoi vodkapullonsa korkin kiinni ja sujautti sen sitten yllään olevan takin povitaskuun.
"Sopii minulle. Voit lainata aluksen konetta jos tarvitset enemmän tehoja", Tinia totesi trianiille virnistäen. Tacunin jäädessä vielä hyvästelemään Cesstuouksen, Tinia asteli ulos baarista datapäätettään näpytellen ja vetäytyi lopulta baarin oven läheisyydestä syrjään käydäkseen lyhyen puhelun Coruscantilaisen tuttavansa kanssa. Tämä mies oli tuttu Tinialle oikeastaan jo useamman vuoden ajalta, sillä heillä oli ollut pari yhteistä yötä ennen kuin isä oli lähettänyt Tinian Telokselle sisäoppilaitokseen. Koulun jälkeen Tinia oli kuitenkin myös hoitanut pari yhteistä keikkaa mielessään olevan tuttavan kanssa.
Avatar
OokamiTez
Ylläpitäjä
Viestit: 113
Liittynyt: Ti Loka 22, 2013 10:53 pm
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja OokamiTez »

Tinian datapäätteen pinnalle ilmestyi pian varjostunut liskomainen pää. "Fel." Kuului liskomainen ääni keltaisten silmien tuijottaen varmaankin toista datapäätettä, jossain Coruscantin alatasoilla. "En olekkaan kuullut sinusta aikoihin. Mikä saa sinut ottamaan yhteyttä?" Trask niminen Trandoshan kysyi. Hän ei ole ollut yhteyksissä Tiniaan moneen vuoteen, vaikka olikin tuon nimeen törmännyt kerran jos toisenkin alamaailmassa. Trask selvästi oli tekemässä jotain koska tämän katse koko ajan vaelsi sivulle datapäätteestä tämän selvästi seuraten ympäristöään.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

[Gunbladen luvalla vastailen tähän välii. Hoidetaan tää puhelutilanne pois alta ja sit hypätään jeditemppelille ni Gun tulee taas mukaa : D]

"Trask, ilahduttava nähdä naamasi pitkästä aikaa", Tinia hymähti trandoshanin tervehtiessä. Liskomainen otus ei näyttänyt muuttuneen tippaakaan heidän edellisen yhteisen keikkansa jälkeen, josta oli jo muutama vuosi aikaa. Tästä oli varmaan kiittäminen sitä, että mies loi säännöllisesti nahkansa ja sikäli kuin varjostuneesta kuvasta saattoi päätellä, nahanluonti taisi olla taas käsillä sillä hän oli havaitsevinaan miehen silmäkulmassa hieman kalpeamman kohdan ihossa.
"Muistelin vain että pidät haastavista keikoista, joten minulla olisi sinulle juuri sopiva pikkujuttu hoidettavaksi... Eräs henkilö pitää saada sisälle jeditemppeliin, mutta sitä varten tarvitaan joku järjestämään harhautus. Oletko kiinnostunut vai onko sinulla jotain tärkeämpää työn alla?" Tinia meni suoraan asiaan.
Avatar
OokamiTez
Ylläpitäjä
Viestit: 113
Liittynyt: Ti Loka 22, 2013 10:53 pm
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Suunnitelmia & juonia

Viesti Kirjoittaja OokamiTez »

Trask näytti selvästi miettivän asiaa. "Minkälaisesta palkkiosta puhutaan? En nyt ihan ilmaiseksi mene aiheuttamaan kohtausta Jedi Temppeliin. Siitä tulee yleensä ongelmia." Trask vastasi Tinialle alkaen painella oman datapäätteensä nappuloita varmaankin hakien tietoja Tinian viimeisimmistä tekemisistä ja bisnestutuista. "Mitä joku Hutt haluaa Jedeiltä? Vai oletko jo vaihtanut työnantajaa?" Trask tokaisi nopean tietohaun jälkeen.
Vastaa Viestiin