Neuvoston päätös

Coruscant on kaupunki planeetta, jonka koko pinta-ala on rakennettu täyteen valtavia pilvenpiirtäjiä, jotka jakautuvat ylä-tasoon ja ala-tasoon. Coruscantin ala-tasoilla on aina pimeää, sillä rakennukset ovat niin korkeita ettei aurinko pääse ikinä paistamaan ihan maahan asti. Ala-tasoista onkin ajan saatossa tullut pimeyden vuoksi rikollisten täyttämää slummialuetta. Ylä-tasot taas ovat täysin ala-tasojen vastakohta. Ylä-tasoilla näyttää siltä, ettei aurinko laske lainkaan, sillä vaikka aurinko paistaisikin juuri planeetan toiselle puolen, auringon valo, neonvalot ja muut heijastuvat ikkunoista planeetan pimeälle puolelle ja siksi siellä näyttää hämärimmilläänkin vain siltä kuin aurinko olisi juuri laskemassa. Galaktisen Tasavallan senaatti ja jeditemppeli sijaitsevat tällä planeetalla.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

[Cross und Zeraph]

Oli kulunut jo kokonainen viikko siitä kun Deefae oli harjoitellut Kharenian ja mestari Zeraphin seurassa. Kuluneen viikon aikana tyttö oli käyttänyt päivittäin jonkin aikaa harjoitellakseen valosapelin käyttöä huonommalla kädellään kuten Zeraph oli häntä neuvonut. Enimmän aikaa tyttö oli kuitenkin viettänyt huoneessaan meditoimassa. Vaikka mestari Zeraphin sanat ennen tämän lähtöä olivat sattuneet, Faekin oli ymmärtänyt, että hänen pitäisi päästä tavalla tai toisella mestari Jaan kuoleman yli, päästää muisto vain menemään ja vaipumaan hänen muiden muistojensa joukkoon. Tehtävä oli kuitenkin osoittautunut odotettua vaikeammaksi, sillä aina kun hän arveli jo onnistuneensa, muistot palasivat hänen uniinsa ja herätessään hän tunsi taas syyllisyyttä.
Meditoimassa Fae oli silläkin hetkellä, kunnes huoneen ovelta kuuluva kohtelias koputus sai hänet havahtumaan takaisin nykyhetkeen. Rauhallisesti tyttö nousi ylös ja meni avaamaan oven, huomaten yhden temppelin opettajista, mestari Ameen seisovan ovensa takana.
"Neuvosto pyysi minua kutsumaan sinut paikalle. He ottavat sinut vastaan puolen tunnin kuluttua", mestari Amee meni tapansa mukaan suoraan asiaan.
"Kiitos mestari. Menen neuvoston luokse ajoissa", Fae vastasi ja kumarsi tapansa mukaan kunnioittavasti. Mestari tyytyi nyökkäämään takaisin ja välitettyään viestin näin eteenpäin, tämä poistui toimittamaan muita asioitaan. Fae sulki hetkeksi oven ja käveli takaisin huoneen perälle. Todennäköisesti hän saisi nyt kuulla mitä hänen varalleen oli suunniteltu ja sitä silmälläpitäen, tyttö pakkasi nyt vähäiset tavaransa ja asetti sitten molemmat valosapelinsa vyölleen kaiken varalta. Jos hänet lähetettäisiin nuorempien lapsien tavoin töihin, hänen tulisi luovuttaa sapelinsa neuvostolle. Parhaimmassa tapauksessa neuvostolla taas olisi tiedossaan uusi mestari, jolloin hän saisi pitää aseensa.
Henkäisten syvään, kuin rohkeutta keräten, Fae katseli hetken huonetta ja lähti sitten kulkemaan jeditemppelin käytäviä pitkin kohti hissiä ja lopulta sen avulla korkeimpaan torniin missä neuvoston sali sijaitsi. Päästyään neuvoston huoneen ulkopuolelle, tyttö jäi istumaan tavan mukaisesti seinustalla olevalle penkille ja odottamaan, että hänet kutsuttaisiin sisään.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Cross »

Toisin kuin meditointia harjoittanut Bael Zeraph oli aloittanut aamunsa pitkällä neuvonpidolla jedineuvoston kanssa, joka oli koskenut ensin Crimsom eclipse nimistä ryhmittymää, joka oli alkanut kasvattaa hiljalleen vaikutusvaltaansa Tasavallan ulkopuolisilla planeetoilla. Eritoten neuvostoa kiinnosti kuka ryhmittymään johti ja mitkä sen tarkoitus perät olevat, mutta kuten useimmat ei edes laajan tuttava piirin ulkoreunalla omaava Farll osannut vastata näihin kysymyksiin. Ainut asia mitä hän pystyi kertomaan oli se että järjästöllä oli huomattavan kokoinen armeija palkkasotilaita komennossaan ja että se oli käyttänyt näitä joukkoja yllättävänkin tehokkaasti tuodakseen jonkinlaista järjästystä lähinnä erillaisten rikollis organisaatioiden hallitsemalle ulkoreunalle, joka ainakin silläerää vaikutti hyvältä asialta. Tästä aiheesta keskustelu oli siirtynyt seuraavaan tehtävään jolle neuvosto halusi lähettää jedimestarin, joka olikin jo erittäin valmis karistamaan temppelin pölyt vaatteistaan. Viikon oleskelu oli ollut enemmänkin kuin liikaa fargulille, joka harvoin viihtyi pitkään yhdessä paikassa, varsinkaan jeditemppelin kaltaisessa rauhantyyssijassa. Juuri tämä pitkästyneisyys oli ollut edellisenäkin iltana syy sille että Zeraph oli livahtanut neuvoston pyynnöstä huolimatta ulos temppelistä Coruscantin alemmille tasoille pelaamaan Sabaccia ja nauttimaan muista erinäisistä virvokkeista. Juuri nämä niinsanotut virvokkeet olivat luultavasti pää syy siihen että Farll maksi selällään jedineuvoston jäsenten muodostaman piirin keskellä ja hieroi jyskyttäviä ohimoitaan, ollen lähes varma siitä että viimeiset edellisillan juomista olivat olleet lähinnä kiiturin jäähdytysnestettä. ''Pyytäkää tyttö sisään.'' Krapullaansa poteva Farll kuuli neuvoston puheenjohtajana toimivan Umandin sanovan ja samalla hän tunsi myös mielessään tämän vieressä istuvan wookie jedimestarin kehotuksen nousta pystyyn. Hieman toista silmäänsä raottaen Zeraph vilkaisi vanhinta elossa olevaa valkoturkkista jediä ja ähkäisi äänekkäästi, kammetessaan itsensä istualleen. Yrittäisit edes käyttäytyä nuorempien nähden... Olet aivan liikaa Jarlaxen kaltainen. Farghul vaistosi telepatian avulla kommunikoivan Keroshin sanovan, voimatta olla virnistämättä hieman oman mestarinsa kouluttaneelle albino wookielle. Ketä voimme viimekädessä syyttää siitä. Lattialla istuva jedimestari ajatteli huomaten pienen hymyn tapaisen ilmeen Keroshin uneliaan oloisilla kasvoilla, joita katsoessa olisi helposti voinut erehtyä luulemaan yli 700 vuotiaan wookien olevan unessa. Käydessään tätä keskustelua Zeraph kuuli vaimean ovan sihahduksen takaansa ja vaistosi joitainpäiviä sitten tapaamansa tytön astelevan sisään neuvoston kokous tilaan.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Fae odotti kärsivällisesti ulkopuolella,jopa hivenen jännittyneenä, sillä tämä olisi jo halunnut kuulla miten hänen kanssaan oli päätetty menetellä. Lopulta neuvoston saliin johtava ovi aukeni ja hänet kutsuttiin sisään. Nyt saattoi vain toivoa parasta ja pelätä pahinta, kuten sanottiin. Syvään huokaisten, Deefae siis nousi ja käveli huoneeseen, pysähtyen kuitenkin kohteliaasti kumartamaan ja osoittamaan näin kunnioitusta edessään oleville neuvoston jäsenille.
Kohottaessaan lopulta katseensa taas, tyttö huomasi ensmmäisenä huoneen keskellä istuvan Zeraphin. Näky sai iktotchin yllättymään, sillä hän oli arvellut farghulin jatkaneen jo matkaansa temppelistä ties minne, kun ei ollut nähnyt tätä enää toistamiseen. Siinä mies nyt kuitenkin istui ja vaikka sanaakaan ei oltu vielä vaihdettu, Fae alkoi jo aavistella, mitä tulisi kuulemaan.
"Padawan Bael... Tässä on jedimestari Zeraph Farll. Tästä eteenpäin hän ottaa mestari Jaan paikan ja vie koulutuksesi loppuun", mestari Umandi kertoi suoraan, samalla kun Fae käveli ovelta keskelle huonetta ja jäi seisomaan, Zeraphista katsoen hieman takavasemmalle.
"Olemmekin jo ehtineet tavata kuluneen viikon aikana", Fae vastasi ja vilkaisi jälleen Zeraphia, miettien jo mitä tästä tulisi. Vaikka Zeraphin aikaisemmalla kerralla antamat neuvot olivatkin olleet hyödyllisiä, tämä vaikutti silti jollain tavoin olevan kuin hänen vastakohtansa.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Cross »

Lattialla istuvan Zeraphin suulle nousi uudelleen pieni virnistys hänen kurkattuaan olkapäänsä yli huoneeseen astelevan tytön suuntaan ja nähtyään tämän yllättyneen ilmeen, mistä saattoi melkeinpä päätellä ettei tämä välttämättä pitänyt siitä mitä näki. Samantien jedimestari käänsi kuitenkin päänsä hänet esitelleen Umandin suuntaan, heristäen tälle opettavaisesti sormeaan. ''Eipä mennä asioiden edelle pikku Uma. Lupasin harkita asiaa, jos uskon hänestä olemaan jatkamaan koulutusta.'' Fargul korjasi suurmestarin väitettä, puhuen kiusallaan tälle kuin lapselle ja saikin tällä aikaan muutaman pidätellyn naurun tirskahduksen, sekä joukon paheksuvia tuijotuksia. Useinmiten neuvoston jäsenet eivät jaksaneet enää välittää Farllin temppuilusta heidän keskinäisten keskusteluidensa aikana, mutta näin suoran epäkunnioituksen osoitus suurmestaria kohtaan padawanin läsnäollessa tuntui menevän yli näiden hyväksynnän. ''Anteeksi aivan niin... Ilmeisesti ikäni alkaa vaikuttaa jo muistiini.'' Asian vähäpätöisyyden ymmärtävä Umandi vastasi farghulille hymyillen ja viittasi tätä kädellään aloittamaan mahdollisen uuden oppilaansa hiillostamisen. ''Tattis.'' Kätensä kasvojensa eteen yhdistänyt Zeraph vastasi takaisin ja kumarsi istualtaan hieman suurmestarin suuntaan, ennen kuin pyörähti istualtaan taaksensa asettuneen Faen suuntaan. Hetken aikaa mies katseli ja mittaili tyttöä krapullaisten kissansilmiensä pistävällä tuijotuksella, pistäen merkille ainakin sen että vaikka tämä oli varmasti ihan edustavan näköinen lajinsa mittapuulla, niin ei tämä silti ollut lähellekään Baronan kaltainen ilmestys. Toisaalta tytön laji oli kyllä tunnettu telepaattisista kyvyistään, mistä voisi kyllä olla hyötyä erinäisissä tilanteissa, kuten Unan kyvystä lukea esineiden menneisyys oli ollut. ''Miksi kouluttaisin sinut?'' Zeraph kysyi aikansa tyttöä tuijoteltuaan, jääden odottamaan vastausta kädet rinnalleen puuskaan ristittynä ja pää hieman kallellaan.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Myös Fae käsitti Zeraphin vastauksen olevan jo melko suora epäkunnioituksen osoitus Umandia kohtaan ja siksipä tämä siirsi hetkeksi katseensa suurmestariin ja muihin neuvoston jäseniin, joista muutama katsoikin paheksuvasti lattialla istuvaa jedimestaria. Umandi ja suurin osa muista näytti kuitenkin joko huvittuneilta tai välinpitämättömiltä, mikä sai Faen entistä enemmän hämilleen. Normaalisti hän olisi odottanut moisesta epäkunnoituksesta jonkinlaista moitetta, mutta oli aivan kuin kaikki olisivat pitäneet tilaisuutta jotenkin epävirallisena eivätkä siksi katsoneet aiheelliseksi puuttua Zeraphin sanomisiin. Jopa Umandi itse pahoitteli lipsahdustaan ja jätti sitten jatkon farghulin itsensä hoidettavaksi.
Lopulta Zeraph pyörähti istumaan häntä kohti ja paukautti kysymyksensä ilmoille. Ja kysymys todellakin oli hyvä, sillä hetken Fae joutui todella miettimään mitä vastata. Odotettiinko häneltä järkisyitä vai sisältyikö kysymykseen kenties jokin jippo? Hetken aikaa kului hiljaisuuden vallitessa, Faen katsoessa suoraan edessään istuvan mestarin katseeseen. Samalla tyttö koetti vaivihkaa päästä Voiman avulla ikään kuin samalle aaltopituudelle farghulin kanssa, sillä se usein auttoi häntä telepaattisten ykyjensä käytössä. Kenties yrittämällä seurata miehen niin sanottuja "pinta-ajatuksia" hän saisi irti jotain mitä käyttää hyväkseen tässä keskustelussa. Hetken verran hänen mielessään välähtikin kuva hämyisestä baarista ja pöydästä jolla oli jo useita tyhjennettyjä laseja, mutta pian kuva kuitenkin sumeni näkyvistä ja tilalle astui hetkeksi voimakas tunne päänsärystä.

"Kuten epäilemättä tiedät, minulla on telepaattisia kykyjä. Toisinaan minulla on myös näkyjä ja ennakko-aavistuksia kuten s’kytri ystävällämme jonka tapasit aikaisemmin. Olisi tuhlausta heittää nämä kyvyt hukkaan sijoittamalla minut jonnekin muualle työvoimaksi", Deefae avasi lopulta pelin ja muutaman neuvoston jäsenen yllätykseksi tyttö otti esimerkkiä Zeraphista ja istuutui puhuessaan lattialle tämän eteen. Hän muisti mestari Jaan opettaneen, että luottamusta oli helppo herättää käyttäytymällä planeetan tapojen mukaisesti. Zeraphin tapoihin tuntui kuuluvan puhua suoraan, joten tyttö päätti toimia tämän tavan mukaan ja antaa vain suunsa puhua. Seurausten miettimisen voisi hoitaa myöhemmin.
"Näiden kykyjeni vuoksi taidan myös tietää mitä teit viime yönä... Jos jatkat koulutukseni loppuun, voit ottaa minut seuraavalla kerralla mukaan. Näin voin huolehtia siitä, ettet joudu kokemaan tuollaista päänsärkyä enää toistamiseen", tyttö lisäsi, pienesti virnistäen. Oli selvää, että tämän Fae oli sanonut vain kiusoitellakseen saatuaan tilaisuuden siihen. Pian tyttö kuitenkin taas vakavoitui hieman ja palasi oikeisiin perusteluihinsa.
"Ennen kaikkea teet sen kuitenkin siksi, että haluat tehdä sen, vaikka et sitä ehkä juuri nyt myönnäkään. Et istuisi siinä ellei sinua vähääkään kiinnostaisi", Fae väitti lopuksi, jääden odottamaan miten Zeraph hänen sanoihinsa vastaisi.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Cross »

Edessään olevaa tyttöä läpitunkevilla kissansilmillä tuijottava Zeraph tunsi pientä huvittuneisuutta tytön rikkoessa normaalia etikettiä istuutumalla hänen kaltoi alas ja alkaessa antaa vastausta hänen kysymykseensä. Tyttö selvästikkin pani parastaan yrittäessään tehdä vaikutusta mahdolliseen mestariinsa, käytäytymällä niin kuin uskoi tämän käytäyytvän, menemällä jopa niin pitkälle että pyrki tunkeutumaan telepaattisesti edessään olevan farghulin mieleen. Hetken aikaa jedimestari harkitsi paiskaavansa tytön ulos ajatuksistaan, mutta päätti sitten kunnioittaa tämän rohkeutta tehdä jotain tämänkaltaista neuvoston edessä ja katsoa kuinka pitkälle iktoichi oli valmis menemään. Lopulta tyttö oli saanut mielestään vastauksensa valmiiksi, jonka aikana oli vihjannut suoraan lukeneensa Farllin ajatuksia ja saanut jotain vihjeitä viime yön tapahtumista. Loppu huipennukseksi tyttö jopa sanoi olevansa varma siitä että Zeraph halusi hoitaa hänen koulutuksensa loppuun, mikä oli kyllä osakseen totta. Tytössä oli tosiaan potenttiaalia tulla loistavaksi jediksi, vaikka joku muukin kouluttaisi hänet loppuun. Toisaalta farghul ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut olisiko se sittenkään paras mahdollinen idea. ''Myönnän kyllä että ajatus kouluttamisestasi tuntuu kutkuttavalta ja teet siitä kieltäytymisestä vaikeaa käytökselläsi... Jaan selvästikkin opetti sinulle kuinka saada toiset pitämään itsestäsi, kuten kunnon politikon kuuluukin. Olen kuitenkin nähnyt taitavampiakin venkuloita kuin sinä.'' Leukapartaansa sivelevä Zeraph vastasi tytölle, osoittaen tälle että oli huomannut tietyn eron siinä miten tämä oli käyttäytynyt viimeksi ja miten tämä käyttäyty nyt. ''Ymmärrän kyllä että pelkäät hylätyksi tulemista ja pois lähetetyksi, mutta en tarvitse oppilasta joka tarvitsee voimaa asioihin joita voisi päätellä muita aistejaankin käyttäen.'' Farll jatkoi viitaten Faen huomioon hänen edellis illastaan, jonka tyttö olisi varmaan voinut päätellä pelkästään nenällään ja silmillään, sillä jedimestari tiesi haisevansa aivan rot'hen kuselle ja näyttävänsä verestävine silmineen puolikuolleelta. ''Pystyt varmaan parempaankin?'' Kerrohan nukutko yösi hyvin? Telepatiaa vuorostaan käyttävän miehen ääni sanoi Faen päässä, samalla kun mies vastasi tytön väitteeseen ja asitti jatko kysymyksensä. Hän olisi voinut varmaankin tonkia tiedon iktoichin päässtä halutessaan, mutta halusi ennemmin kuulla tämän vastauksen, sillä oli melkein heti huomannut nähtyään tytön huomannut tämän silmäpussit ja uupuneisuuden.
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Farghulin paljastaessa huomanneensa hänen ideansa mestari Jaan oppien hyödyntämisestä, Fae päätti ottaa kommentin kohteliaisuutena. Täysin varma hän ei tietenkään ollut, mutta viime kertaisen jälkeen tämä tuntui olevan Zeraphilta kuitenkin paljon sanottu. Seuraaviin sanoihin sisältyvä pieni piikki sai tytön kuitenkin hetkeksi hiljenemään, lähinnä kuitenkin miettiäkseen miten tuohon parhaiten vastaisi. Nopeasti tyttö kävikin mielessään läpi näkemänsä lyhyen kuvan jonka oli ehtinyt nähdä. Lähistöllä näytti olleen sabacc-pöytä, mutta hänellä ei kuitenkaan ollut välähdyksen perusteella varmuutta oliko Zeraph ollut itse vain kumoamassa juomia kurkkuunsa vai oliko tämä jopa pelannut. Lopulta tyttö päätti ottaa riskin ja mennä vain vaistojensa perusteella tehdyllä arvauksella.
"Totta, näytät kyllä ilman Voimaakin melko kärsineeltä. Silminnähden ei kuitenkaan uskoisi, että pidät uhkapeleistä", iktotchi sanoi, hymyillen hyväntahtoisesti ja koetti samalla varovasti tunnustellen jälleen miehen pinta-ajatuksia siinä toivossa, että uhkapelien mainitseminen herättäisi uusia mielikuvia, joista saada vinkkejä. Yllätyksekseen tyttö kuitenkin kuuli päässään telepaattisesti esitetyn kysymyksen. Kuten Zeraphillakin, myös Faen ensimmäinen ajatus oli sulkea Zeraph mielensä ulkopuolelle tai vähintäänkin suojata kaikkein syvimmät ajatuksensa Voiman avulla, mutta nopeasti tyttö kuitenkin luopui ajatuksesta. Jos Zeraph päätyisi ottamaan hänet oppilaakseen, heidän olisi opittava luottamaan toisiinsa ja luottamuksen rakentamisen voisi aivan hyvin aloittaa nytkin. Niinpä Fae piti mielensä avoimena ja kokeneempi jedi varmasti nopeasti tajuaisi, että tyttö antoi vapaaehtoisesti tälle tilaisuuden vaeltaa hän ajatuksissaan mielensä mukkaan.
"En kovin hyvin... Olen yrittänyt päästää muistot menemään, mutta aina jokin saa ne palaamaan luokseni painajaisina ja aamulla olen taas lähtöpisteessä", Fae tunnusti rehellisesti, edes yrittämättä estää Zeraphia saamasta satunnaisia välähdyksiä hänen näkemistään unista.
"Kun nyt uhkapeleihin päästiin niin ehdotankin vedonlyöntiä. Ota minut mukaasi seuraavalle tehtävällesi, mikä se sitten onkaan ja jos olen enemmän haitaksi kuin hyödyksi, hyväksyn kieltävän vastauksen ilman vastaväitteitä ja luovutan valosapelini sinulle. Jos taas olen merkittävästi hyödyksi tehtävän aikana niin hoidat koulutukseni loppuun" Fae ehdotti ääneen, toivoen mestarin nappaavan tähän syöttiin.
Cross
Viestit: 262
Liittynyt: Ti Heinä 02, 2013 1:17 pm

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Cross »

Pieni hymähdys pääsi Zeraphin suusta tämän kuullessa Faen päättelyn tuloksen, joka oli osakseen totta ja samalla kertaa kuitenkin pahasti väärässä. Tyttö oli kyllä oikeassa ettei jedimestari harrastanut uhkapelejä, ainakaan siinämielessä kuin useimmat pelipöytään istuvat henget galaksissa. Toisin kuin nämä hän pelasi luottaen ennemminkin taitoon, kuin tuuriin ja tarvittaessa myös huijasi kuten tapana niissä paikoissa oli jossa hän yleensä meni pelaamaan. Farghulilla oli kuitenkin yksi oma sääntö pöytään istuessaan ja se oli ettei hän käyttänyt voimaa apunaan pelatessaan, mikä olisi pilannut pelin tuoman jännityksen. Ajatuksensa kuitenkin huolella omana tietonaan pitävä Farll jatkoi tytön kuuntelemista niin korvillaan kuin mielelläänkin, saaden telepaattisesti vahvistuksen epäilyilleen ja tunsi tytön tarjoavan mieltään vapaasti tutkittavaksi. Zeraph yllättyi hieman tuosta luottamuksen osoituksesta, joka tuntui hänestä hieman liioitellulta, vaikka se ainakin osoitti että tyttö oli valmis tekemään mitä vain voidakseen jatkaa koulutustaan. Hetken asiaa harkittuaan mies keskittyi hieman paremmin, tutkaillen pintapuolisesti työn mielessä pyöriviä välähdyksiä tämän unista. Välähdykset olivat synkkiä kuvia sekavasta taistelusta daaneja vastaan, suurikokoinen haarniskoitu hahmo taistelemassa Jaanin kanssa, kuvia vankeudesta, raivostuneesta daani laumasta pieksämässä jo valmiiksi heikossa kunnossa olevaa jedimestaria ja lopulta kuvia mätänevästä lähes tunnistamattomaksi hakatusta ruumiista. Mietteliäänä mies vetäytyi pois tytön mielestä, kerraten mielessään näkemiään välähdyksiä ja niihin sekoittuneita tunteita. Jossain määrin hän pystyi samaistumaan tämän tuntemuksiin ja ymmärtämään mitä tämä kävi läpi mielessään. Toisin kuin tyttö Farll oli kuitenkin kirjaimellisesti leikannut oman mielensä mörön kahtia ja vaikka kostaminen ei sopinutkaan jedien ajattelu tapaan, niin oli se tehnyt Jar-Laxen kuoleman käsittelystä huomattavasti helpompaa. Zeraphin lopetettua Faen unien tutkimisen tyttö avasi suunsa ja ehdotti pientä vedonlyöntiä, vaikka oli vain hetken aijemmin epäillyt ettei häntä vastapäätä istuva mies pitänyt uhkapeleistä. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen tarjous, josta useimmat mestarit olisivat varmasti kieltäytyneet nähtyään mitä iktoichin päässä tapahtui. Tyttö oli ongelmineen kieltämättä hyvinkin lähellä tiettyjä rajoja jotka eivät sopineet jedille, mutta Farll ei suoraansanottuna uskonut tämän rikkovan niitä rajoa ja olikin siksi valmis ryhtymään tähän peliin omalla tavallaan. ''Kiinnostava idea, mutta en voi ottaa sinua mukaani seuraavalle tehtävälleni... Enkä siksi myöskään oppilaakseni.'' Farghul sanoi varmasti jokaisen huoneessa olijan yllätykseksi, sillä hän oli aijemmin todellakin lupautunut hoitamaan Faen koulutuksen loppuun, kuten Umandi oli aluksi sanonut. Jokainen mestareista kuitenkin tiesi Zeraphin olevan hyvinkin oikullinen henkilö ja toimivan aina parhaaksi katsomansa tavan mukaan, minkä takia yksikään näistä ei alkanut protestoida päätöstä. ''Oletteko aivan varma mestari Farll?'' Raskaasti huokaiseva Umandi sanoi, katsoen vuoronperään farghulia ja iktoichia. ''Kyllä... Vaikka hän on lahjakas oppilas, niin en usko hänen voivan jatkaa opintojaan... Suosittelen että lähetätte hänet jonnekkin missä hän voi kohdata ongelmansa rauhassa.'' Farll vastasi ja loikkasi ketterän oloisesti pystyyn, katsoen hetken aikaa Deefaea. ''Onnea matkaan.'' Mies sanoi ja lähti astelemaan huoneesta ulos johtavaa ovea kohti, keskustellen samalla telepatian avulla muutaman neuvoston jäsenen kanssa siitä miten halusi näiden toimivan. Tiedätte varmaan minne haluan hänen lähtevän?
Avatar
Southpaw
Ylläpitäjä
Viestit: 359
Liittynyt: Ma Heinä 01, 2013 1:40 pm
Paikkakunta: Malastare

Re: Neuvoston päätös

Viesti Kirjoittaja Southpaw »

Zeraphin käydessä nopeasti läpi hänen uniaan, Fae tarkkaili nyt hivenen hermostuneena edessään istuvan mestarin ilmeitä. Tyttö ymmärsi itsekin, että niin kauan kuin tapahtuma kummittelisi hänen mielessään tällä tavalla, hän saattaisi pahimmassa tapauksessa suistua jopa tahtomattaan pimeälle puolelle ja sen vuoksi hän ymmärsi hyvin sen että niin neuvosto kuin Zeraphkin oli varmasti joutunut tahoillaan miettimään mikä hänen kannaltaan olisi parasta. Kenties tämän keskustelun tarkoitus olikin juuri saada parempi kuva tilanteesta, jotta mestari voisi tehdä lopullisen päätöksensä. Ja ilmeisesti telepaattisen keskustelun kautta saadut kuvat lopulta saivatkin Zeraphin tekemään päätöksensä... joka osoittautui kielteiseksi. Päätös oli kuin isku vasten kasvoja, sillä hetken verran hän oli jo ehtinyt olla varma siitä, että Zeraph vastaisi myöntävästi. Tyttö näyttikin hetken verran päällepäin yllättyneeltä ja avasi suunsa kuin väittääkseen vastaan. Todettuaan kuitenkin ettei tiennyt mitä muuta tässä tilanteessa sanoisi, tyttö huokaisi raskaasti ja sulki hetkeksi silmänsä selvästikin keräten ajatuksiaan. Nyt kun päätös todella näytti olevan lopullisesti selvillä, ensimmäinen esiin puskeva tunne oli suru, sillä hän oli aina pitänyt temppeliä kotina johon palata ja nyt hän joutuisi jättämään sille hyvästit lopullisesti. Tytön yllätykseksi suru vaihtui kuitenkin pian helpotukseksi ja oudoksi mielen tyyneydeksi. Sen jälkeen kun hän oli päässyt takaisin temppeliin Melida/Daanilta hän oli joutunut epätietoisena odottamaan mitä hänelle tapahtuisi, mutta nyt kun tulevaisuuden suunnitelmat tuntuivat olevan selvillä hän saattoi olla helpottunut hermostuneen odotuksen päättymisestä.

"Siinä tapauksessa... Deefae, pyytäisin sinua luovuttamaan miekkasi neuvostolle. Et tarvitse niitä siellä minne menet", mestari Umandi puhui seuraavaksi iktotchille ja ojensi kätensä. Hiljaa huokaisten, Faekin viimein nousi lattialta ja otti esille molemmat valosapelinsa. Laskiessaan aseet mestari Umandin ojennettuun käteen suru pyrki hetkeksi taas pintaan, katseen osuessa messtari Jaalta jääneeseen miekkaan. Nopeasti Fae kuitenkin tyhjensi hetkeksi mielensä ja päästi tunteen menemään, kutsuen sitten aikaisemman tyyneyden takaisin tilalle. Tytön tietämättä aseet käytäisiin heti tytön poistuttua luovuttamassa Zeraphille, joka näin pystyisi tarpeen tullen antamaan aseet iktotchille takaisin jos katsoisi tämän tarvitsevan niitä. Luovuttuaan aseista, Fae palasi takaisin huoneen keskelle, jääden aloilleen kuuntelemaan Umandin jatko-ohjeet siitä minne hänet lähetettäisiin ja milloin.

"Seuraava määränpääsi on Dantooine. Lähdet sinne heti seuraavalla aluksella, joka lähtee kahden tunnin kuluttua. Liput toimitetaan sinulle huoneeseesi ja saat kyydin alukselle, joten sinulla on hyvin aikaa pakata tavarasi kun palaat huoneeseesi", Umandi selosti rauhallisesti ja vilkaisi sitten tuolinsa käsinojassa olevaa pientä päätettä kuin tarkistaakseen jotain, ilmeisesti planeetalla olevan yhteyshenkilön nimen.
"Kun pääset perille, yhteyshenkilömme Keira Dasha on luvannut olla sinua vastassa. Pääset työskentelemään hänen omistamallaan farmilla. Hyvin rauhallinen paikka, olen varma että tulet pitämään siitä", Umandi vakuutti ja hymyili Faelle rohkaisevasti. Iktotchi vastasi hymyyn lopulta omallaan ja kumarsi sitten kunnioittavasti neuvostolle.
"Kiitos kaikesta mitä olette tehneet vuokseni", tyttö sanoi, luottaen siihen, että tämä päätös todella oli tehty hänen parastaan ajatellen vaikka se kaiken hänen kokemansa jälkeen ikävältä tuntuikin. Saatuaan lopuksi luvan poistua, Fae kääntyi ja käveli ulos neuvoston salista kohti huonettaan, missä tiesi valmiiksi pakatun laukun jo odottavan. Hän saattoi nyt vain odottaa, että saisi lippunsa ja kyytinsä alukselle.
Vastaa Viestiin